Siirry sisältöön

Tule kummiksi Bosnia-hertsegovinaan

Bosnia-Hertsegovinassa näkyy edelleen vuonna 1995 loppuneen sodan jäljet.  Köyhyyden takia moni lapsi on vaarassa jäädä ilman koulutusta. Tule kummiksi ja tuo toivoa Bosnia-Hertsegovinaan!

Bosnialaiset kaverukset.

Bosnia-Hertsegovina on köyhä maa, jossa nuorisotyöttömyys on iso ongelma.  Maassa elää myös kymmeniätuhansia romaneja. Tarkkaa lukua ei edes tiedetä, sillä monelta puuttuu syntymätodistus. Siitä johtuen romanit jäävät sosiaaliturvan ja muiden palveluiden ulkopuolelle, syrjään ja vaille huomiota yhteiskunnassa. Kummina autat köyhiä lapsia kouluun ja heidän perheitään selviytymään. Tulisitko kummiksi näille lapsille?

Tule kummiksi bosnia-hertsegovinaan

Tuo toivoa Bosnia-Hertsegovinan lapsille

Bosnialaispoika hymyilee. Bosnialaispoika hymyilee.

Olen kummi, koska haluan antaa eteenpäin sitä hyvää, mitä olen itse saanut elämässäni. Kummius tuottaa minulle iloa, erityisesti lapselta tullut posti.

– Katja, Fidan kummi

Monen lapsen koulunkäynti jää kesken. Vanhemmat haluaisivat sijoittaa lastensa koulutukseen, mutta se on vaikeaa, koska koulunkäynti on kallista ja tulot ovat matalia. Monilla vanhemmilla ei ole tarpeeksi rahaa ruokaan tai vaatteisiin, saati koulukirjoihin ja -tarvikkeisiin. Lisäksi romaniperheet kohtaavat kielteisiä asenteita ja monet heistä ansaitsevat elantonsa kerjäämällä ja keräämällä metalliromua.

Fida tekee työtä Banja Lukassa ja Prijedorissa sekä Tuzlan romaniyhteisössä.

Kummien tuella
  • Lapset saavat koulukirjat ja -tarvikkeet
  • Lapset pääsevät terveydenhuollon piiriin ja perheet saavat teveyskasvatusta
  • Lapsille järjestetään kerhoja, kesäleirejä ja joulujuhla
  • Nuorille opetetaan elämänhallintataitoja

Säännöllinen koulunkäynti takaa lapsille sosiaaliturvan.

Tule kummiksi Bosnia-Hertsegovinan lapsille ja muuta heidän maailmansa! Yhteisökummius alk. 25 €/kk ja oman kummilapsen kannatus alk. 35 €/kk.

10-vuotiaana kouluun!

Kummien tuella Ajdin pääsi ensimmäistä kertaa kouluun 10-vuotiaana! Ajdin oli ahkera ja sai opiskella kaksi luokkaa vuodessa. Ajdinista on mukava käydä koulussa sekä kerhossa ja oppia monia mielenkiintoisia asioita.

Bosnialainen poika hymyilee kameralle.

Ajdinin unelmasta tuli totta!

Bosnia-Hertsegovinassa asuva Ajdin on kiitollinen kummeille saamastaan tuesta. Sen avulla hän on valmistunut toiveammattiinsa ja saanut töitä. 

Nuori mies nojaa lasiseinään.

4 syytä olla kummi

1. Apu menee taatusti perille.
2. Kummius on konkreettista ja yhteisöllistä.
3. Lisäät onnellisuuttasi.
4. Tuot lasten elämään toivon pilkahduksia.

Bosnialainen äiti lasten kanssa.

Haluatko tietää muista kummikohteista?

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Äiti halaa tiukasti pientä lastaan punertavan valopisteistä koostuvan taustan edessä.
Lue lisää

Yhteinen tempaus kriisialueiden äitien hyväksi

Eväät elämään -hyväntekeväisyyskampanja näkyy jälleen toukokuussa eri puolilla Suomea kaduilla ja seurakunnissa.
Kategoriat Henkilötarina
Lue lisää

Ardianista kasvoi johtaja 

Kosovolainen Ardian Berisha, 26, on yhteisönsä ainoa uskova nuori. Hän kertoo omasta kutsumuksestaan ja siitä, miten suuri muutos romaniyhteisössä on tapahtunut kummien tuella. Nuori mies johtaa nyt Toivon talo -yhteisökeskusta.
Kategoriat Henkilötarina
Oranssipaitainen nainen, jolla on päässä huivi, hymyilee kameralle. Taustalla talo.
Lue lisää

Jenniferin tarina: “Haluan lapsilleni tulevaisuuden, jota minulla ei ollut” 

Jennifer pakeni Etelä-Sudanista sodan keskeltä Ugandaan ja rakentaa nyt elämää kuuden lapsensa kanssa pakolaisasutuksessa. Arki on täynnä huolta ja puutetta.
Kategoriat Artikkeli
Kolme lasta nauraa
Lue lisää

Kansainvälinen romanipäivä: Viisi upeaa muutosta

Vuosikymmenten ajan Fida ja Elämä ja Valo ry ovat tehneet yhdessä työtä Euroopan romanien hyväksi. Kansainvälisen romanipäivän kunniaksi kokosimme viisi rohkaisevaa muutostarinaa Euroopan romaniyhteisöistä.
Kategoriat Blogi
Tyttö kurkkaa verhon takaa ikkunasta.
Lue lisää

Rom = Ihminen

Euroopassa elää arviolta 12 miljoonaa romania. Meidät tunnetaan monilla nimillä: gipsy, cigane, gitano – Suomessa usein sanalla mustalainen. Mutta me romanit tunnemme toisemme romanikielen sanalla rom, joka tarkoittaa ihmistä.  
Kategoriat Uutinen
Fidan noutopalvelun kuljettaja ottaa
Lue lisää

Poikkeusaukioloajat Fidan noutopalvelun asiakaspalvelussa

Katso täältä Fida secondhandin noutopalvelun asiakaspalvelun poikkeusaukioloajat vuodelle 2026.