Siirry sisältöön
Kategoriat HenkilötarinaTeemat YleistäKirjoitettu

Kiikarit kaulassa kohti uutta

Ninarose Koponen
Mies valkoisessa t-paidassa katsoo horisonttiin lintukiikarit kädessä.

Fidan toiminnanjohtajan tehtävät vaihtuvat lintukiikareihin, kun Harri Hakola jää eläkkeelle. Takana on vuosikymmenten ura kansainvälisessä työssä, edessä elämä, jolle hän ei ole tehnyt tarkkoja suunnitelmia.

Kun on ollut 43 vuotta johtotehtävissä, voisi kuvitella, että eläkkeellä saattaa pudota tyhjän päälle, mutta Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakolaa se ei huoleta. 

– Olen luonteeltani sellainen, että kun jään pois, en haikaile perään. Annan muiden tehdä päätöksiä. Menen mukaan, jos pyydetään, pohtii Hakola kiikarit kaulassa Helsingin Lammassaaren pitkospuilla. 

Paikka on tullut rakkaaksi vannoutuneelle lintuharrastajalle, joka meinaa vapaa-ajan lisääntyessä panostaa perheeseen, lastenlapsiin – ja jos aikaa jää, niin myös lintuihin. 

– Mitään muita tarkkoja suunnitelmia minulla ei ole. Katson, mikä aika tuo tullessaan. Tuolla lentää ruskosuohaukka, ja tuolla ylempänä tuulihaukka, Hakola opastaa. 

Ympäristö ja linnut eivät jää Hakolalta havainnoimatta vaikka keskustelu keskittyykin ihan muuhun. Suomessa tunnistettavia lajeja on kertynyt hänelle 320, ja yhteensä hän on tunnistanut jo 1900 lajia eri maissa, usein myös työmatkoilla, joita on kertynyt vuosien saatossa. Lintujen bongaukseen ei tarvita erillistä linturetkeä, linnut kun ovat kaikkialla. 

Linnuista Hakola innostui päälle kolmekymppisenä muutettuaan perheineen Kenian Homa Bayhin vuonna 1990. Aika Keniassa oli monella tapaa koulu, jota ilman hän tuskin olisi tässä: päättämässä 33-vuotista uraansa Fidan eri tehtävissä.

Lähetyskipinä jo nuorena

Palataan kuitenkin hetkeksi varhaisempiin hetkiin. Harri syntyi Oulun kupeessa, Kempeleessä työläisperheeseen. Nykyinen kasvukeskus oli tuolloin pieni, noin 3000 asukkaan kunta. 

Äiti oli uskovainen ja kävi seurakunnassa, jonne Harri ja muut viisi sisarusta seurasivat häntä. 

Harri tuli 8-vuotiaana uskoon ja kävi silloisessa kotiseurakunnassaan, vapaakirkossa kasteella 16-kesäisenä. 

– En kokenut koskaan isompia kapinavaiheita, ja jo lapsesta saakka olen ollut aktiivinen seurakunnassa. 

Lähetyskipinä syttyi jo nuorena ja Harri ahmi lähetyskirjoja. Myös Vaasan helluntaiseurakunnan lähettien, Raija ja Jukka Harjulan tarinat vaikuttivat nuoreen kauppatieteiden opiskelijaan, joka muutti Oulun seudulta opintojen perässä Vaasaan 18-vuotiaana. 

Johtajana Harri on oppinut, ettei kaikkien ystävä voi olla. – Tärkeintä on, että jokainen kokee tulevansa kohdelluksi tasapuolisesti. Samalla olen pyrkinyt tuntemaan ihmiset ja johtamaan jokaista yksilöllisesti. Kuva: Arto Karvonen

Sinne muutti juuri Harrin valmistumisen kynnyksellä, kesällä 1983, myös Vaasan helluntaiseurakunnan saarnaajan tytär Lea. 

– Olin nähnyt Lean jo aiemmin, mutta tuolloin tutustuimme paremmin. Ihastuin häneen heti. Hän oli vaikeasti tavoiteltavissa ja hänessä oli salaperäisyyttä. 

Harri päätti ottaa selvää naisesta. Työ tuotti tulosta ja nuori pari alkoi seurustella vakavasti seuraavana keväänä. Vuoden seurustelun jälkeen pari avioitui. 

Harri työskenteli talouspäällikkönä, ensin Vaasan Citymarketissa ja sitten Wasalandiassa. 

– Kun Jukka Harjula kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään LKA:an (silloinen Fida) hankkeeseen Etiopiaan, vastasin, etten vielä ole valmis. 

Harri ja Lea päättivät pyytää johdatusta elämäänsä. 

Pian Lea näki ilmoituksen Ristin Voitossa, jossa etsittiin kirjanpitäjää LKA:lle Thaimaahan. 

Soitto LKA:lta tuli seuraavana päivänä. Harrille kuitenkin kerrottiin, ettei hän sopisi Thaimaan paikkaan, mutta häneltä kyseltiin kiinnostusta lähteä Keniaan. Harri sopi haastattelusta Helsingin toimistolle yhdessä Lean kanssa. 

– Kuvittelimme, että menemme keskustelemaan ja olikin yllätys, kun haastattelun päätteeksi kuulimme, että meidät on valittu. Pyysimme hetken miettimisaikaa.

Sen jälkeen asiat tapahtuivat nopeasti. Muutamaa kuukautta myöhemmin oli koti ja tavarat pakattu. Maaliskuussa 1990 pariskunta saapui Keniaan perheen pieni, 2,5-vuotias Jesse-poika mukanaan. 

Kenttäkokemus valmisti tulevaan

Kaikki oli uutta. Harri ja Lea eivät olleet koskaan käyneet Eurooppaa kauempana. Nyt he saapuivat alkeellisiin oloihin Victoria-järven rannalle Homa Bayhin, yhteen maailman pahimmista malaria- ja aids -alueista. 

– Minusta tuli Fidan Homa Bayn lastenkodin johtaja ja tehtävänäni oli kansallistaa se. Alku ei ollut helppo. Kärsimme trooppisista sairauksista ja makasin jo kahden viikon päästä letkuissa sairaalassa, Harri muistelee alkua. 

Perhe kuitenkin kotiutui uuteen maahan. Lea oli kotona Jessen kanssa ja hoiti Kenian kummilapsiasioita. Sitten perheeseen syntyi Robert. Synnytystä varten perhe matkusti Vaasaan, mutta lensi kaksiviikkoisen vauvan kanssa takaisin Kenian kotiin. 

Perhe muutti myöhemmin Nairobiin, jossa Jesse aloitti kansainvälisen koulun.

– Elämä oli hyvää, mutta koin, että muutos on tulossa. Fidassa oli kehitysyhteistyöhankkeiden päällikön paikka tulossa hakuun ja arvasin, että minua pyydetään tehtävään. Koin myös, että Jumala kehotti hyväksymään paikan, kun sitä minulle lopulta tarjottiin. 

Fidalta lähtiessäni koin, että palaan vielä takaisin.

Harri kertoo kokeneensa usein elämässä Jumalan konkreettisen johdatuksen. Kenttäkokemus oli elintärkeää tulevissa tehtävissä. Työtehtävät vaihtuivat projektipäälliköstä LKA-päälliköksi ja myöhemmin kehitystyöjohtajaksi. Sitten Harri koki, että kilometrit olivat tulleet täyteen. 

– Olin tehnyt paljon, reissannut paljon ja tunsin, että oli luonteva aika lähteä, kun minulle tarjottiin toiminnanjohtajan paikkaa Interpedia-adoptiojärjestössä. 

Parin vuoden jälkeen Harri siirtyi Kirkon Ulkomaanavulle hallintopäälliköksi. 

– Minulla oli hyvä työ, mutta jo Fidalta lähtiessäni koin, että palaan vielä takaisin. Koin, että Jumala puhui minulle toiminnanjohtajan tehtävästä. Ja kun minulle soitettiin vuonna 2009 ja kysyttiin kiinnostusta tehtävään, oli vastaus valmiina. 

Paluu Fidaan tuntui kotiinpaluulta. 

Toivo muuttaa yhteisöjä

Harri on työmatkoillaan päässyt näkemään työn vaikutuksia läheltä niin vaikeissa oloissa kuin yhteisöissä, joissa pienet muutokset ovat synnyttäneet toivoa.

– Olen nähnyt kurjuutta ja epätoivoa, mutta myös iloa. Kokemuksia on niin paljon, ettei niitä pysty edes kertomaan. Jäljelle on jäänyt pieniä muistikuvia sieltä täältä.

Vierailulla lastenkeskuksessa Kolumbiassa vuonna 2005.

Yksi niistä on jäänyt erityisesti mieleen. Harri oli vuoristossa Etiopiassa lähetyslääkäri Jukka Harjulan kanssa, kun heidän autostaan puhkesi rengas. Paikalle tuli tupakoiva nuori poika.

– Jukka sanoi hänelle, että tupakointi on vaarallista ja että hän voisi elää terveemmin. Poika vastasi: ”So what? Elämä on jo niin kurjaa, että mitä väliä sillä on.” Se jäi mieleeni. Kun kokonainen yhteisö lamaantuu, seuraukset ovat valtavat. Mutta sama toimii toisin päin: kun ihmiset näkevät, että vaikeissakin olosuhteissa voi päästä eteenpäin, syntyy toivoa. Se voi muuttaa koko yhteisöä.

En usko, että ihmiset haluavat elää mukavaa elämää vaan täyttä elämää.

Positiivisia esimerkkejä Harri on nähnyt niin Mumbain slummeissa kuin Kenian rannikollakin, jossa hän vieraili toissa vuonna ja tutustui Fidan tukemiin naisten lainaryhmiin. 

– Oli upeaa nähdä kylien asukkaiden omistajuus. Siellä opittiin ja haluttiin jakaa. 

Harri pohtii, että myös meillä Suomessa oli ennen näin, mutta aikamme on muuttunut yksilöä korostavaksi.

– Uskon, että ajatus siitä, että olet oman elämäsi herra, on hirvittävän vahingollinen. Afrikkalainen ja aasialainen ajatus on, että elän yhteisöä ja toisia varten. Eräs lähetystyöntekijä sanoi, että meistä on tullut sisäänhengittäjiä. En usko, että ihmiset haluavat elää mukavaa elämää vaan täyttä elämää.

Yhteistä vastuunkantoa

Fida on tehnyt kehitysyhteistyötä yli viisi vuosikymmentä. Samalla käsitys siitä, miten työtä tehdään, on muuttunut. 

– Suomalaiset eivät enää ole tekijöitä, vaan työn tekevät yhteisöt itse. Ihmiset eivät ole hyödynsaajia, vaan aktiivisia toimijoita.

Kehitysyhteistyö on tärkeä väline vuoropuheluun ja asenteiden muuttamiseen.

Harrin mukaan olennaista on, että ihmiset itse osallistuvat muutokseen ja ottavat siitä omistajuuden. Hän ymmärtää myös kehitysyhteistyöhön kohdistuvaa kritiikkiä.

– Huonoja esimerkkejäkin on. Kehitysyhteistyö ei voi olla vain rahan jakamista. Sen pitää vahvistaa ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, järjestäytyä ja osallistua päätöksentekoon. Ei ole kenenkään etu, että toiset maat jäävät köyhiksi. Kehitysyhteistyö on tärkeä väline vuoropuheluun ja asenteiden muuttamiseen. 

Ulkoministeri Elina Valtonen vastaanottaa vetoomuksen allekirjoituksineen Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakolalta ja rauhannobelisti, tri Denis Mukwegelta.
Ulkoministeri Elina Valtonen vastaanottaa Fidan vetoomuksen allekirjoituksineen Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakolalta ja rauhannobelisti, tri Denis Mukwegelta kesällä 2025.

Harri pitää koulutusta ja terveydenhuoltoa kehitysyhteistyön merkittävinä saavutuksina. Esimerkiksi Afrikassa kirkot ovat olleet vahvasti mukana rakentamassa molempia. Yhteistyötä tarvitaan edelleen, mutta lähtökohta on muuttunut: köyhyyden poistamista ei nähdä länsimaiden tehtävänä, vaan yhteisenä vastuuna.

Myös lähetystyö on Harrin aikana muuttunut. Suomesta lähetettyjen työntekijöiden määrä on vähentynyt, mutta samalla seurakunnat eri puolilla maailmaa ovat ottaneet yhä enemmän vastuuta lähetystyöstä.

Lähetystyön tarve ei Harrin mielestä kuitenkaan ole vähentynyt.

– Päinvastoin. Meidän on löydettävä uusia tapoja lähettää ihmisiä ja suunnata työtä sinne, missä kristillinen sanoma ei ole vielä tavoittanut ihmisiä. Lähetystyöhön voi lähteä myös opiskelun tai oman ammatin kautta. Meidän on tärkeää pohtia, mitä lähetystyö on tänä päivänä.

Lähetystyökin uudistuu

Fidan johtaminen on tarkoittanut myös vaikeita aikoja, kuten muutosneuvotteluja, kriisejä ja taloudellisia haasteita. 

Harri sanoo voineensa vaikeissakin tilanteissa turvautua Jumalaan ja saaneensa apua oikeaan aikaan.

Mitä hän sitten jättää jälkeensä?

Harri pitää Fidan tilannetta kokonaisuutena hyvänä. Erityisesti hän toivoo, että Fida uskaltaa jatkaa lähetystyön uudistamista.

– Vanhoista toimintamalleista ei pidä pitää kiinni vain siksi, että niin on ennen tehty. Työn pitäisi kohdistua mahdollisimman suoraan tai välillisesti ihmisiin, jotka eivät ole koskaan kuulleet kristillisestä sanomasta.

Harri Hakola vierailulla Intiassa lähetyspioneeri Aune Hynyn perustamassa koulussa vuonna 2014. Intiassa vietettiin Aune Hynyn työn 100-vuotismuistojuhlaa.

Seuraajalleen Jyrki Palmille Harri toivoo ennen kaikkea levollista ja rohkeaa johtamista. Eikä johtaminen tarkoita sitä, että kaiken pitäisi olla yhden ihmisen varassa.

– Meillä on huipputyypit töissä. Voi luottaa ihmisiin, eikä tarvitse yksin yrittää.

Työ on vienyt Hakolan paikkoihin, joihin hän ei muuten olisi päätynyt, ja avannut verkostoja, joiden kautta hän on kohdannut tuhansia ihmisiä.

– Ihmisiä tulee ikävä. Olen saanut tehdä töitä hienon porukan kanssa ja tutustua valtavaan määrään ihmisiä ympäri maailmaa.

Kokonaan Harri ei ole Fidaa jättämässä, vaan häntä on pyydetty jatkamaan erityisneuvonantajan roolissa vielä syksyn ajan. Se sopii Harrille hyvin. 

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Kenialaisen koulun hiekkaisella piha-alueella oppilaat leikkimässä, atualalla opettaja työntää oppilasta pyörätuolissa.
Lue lisää

Aalto-yliopiston opiskelijat ja Fida toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille

Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Kategoriat Uutinen
satoja erivärisiä kudottuja pipoja
Lue lisää

Yli 6 000 vauvanpipoa neulottu kriisialueiden lapsille

Fidan vuosittaisessa Eväät elämään -kampanjassa on tänä vuonna tehty hyvää myös käsillä. Toivon lanka -tempauksessa on neulottu pipoja kriisialueiden vauvoille käsityövaikuttaja Marita Paasosen ohjeella.
Kategoriat Henkilötarina
Vasemmalla tyttö valkoisessa koulupuvussa, oikealla opettaja.
Lue lisää

Tiellä johtajaksi – Mercyn tarina

18-vuotias Mercy Kiiza osallistui Fidan tukemaan työpajaan ja innostui auttamaan yhteisönsä tyttöjä. Nyt hän toimii vertaistukijana ja haastaa käsityksiä siitä, mitä tytöt voivat saavuttaa.