Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Second handKirjoitettu

Uudistetun Fida Hämeenlinnan avajaiset

Fida secondhand
Myymäläpäällikkö seisoo vaaterekin vieressä ja hymyilee.

Hämeenlinnan myymälässä tehtiin ilmettä ja tiloja raikastava remontti joulukuun alussa. Uudistetun myymälän avajaisia vietettiin 16.12.

Avajaisaamuna pyrytti lunta ja kylmä viima puhalsi, mutta myymälän ulko-oven edustalla Palokunnankadun ja Rauhankadun risteyksessä oli silti jo hyvän tovin ennen ovien aukeamista joukko ihmisiä odottamassa sisälle pääsyä.
Pari ohikulkijaa myös tiedusteli, mitä paikalla jonotettiin.

Myymäläpäällikkö Lena Saarisen avattua ovet, aukeni edessä kauniisti laitetut pöydät joulukoristeineen ja astioineen. Vaaterekeissä roikkui upeita juhlavaatteita, talvitakkeja sekä lämpimiä villapaitoja. Korit olivat täyttyneet villasukista ja pipoista. Kengät, luistimet ja monot olivat suorissa riveissä ja uudistettu kirjaosasto komeili myymälän takaosassa. 

Huonekaluosastolta löytyi niin antiikkia kuin nykyaikaisia kalusteita.

– Olen kiitollinen tästä uudistuksesta. Tavarat ovat helposti löydettävissä ja myymälä palvelee nyt asiakkaita viimeisen päälle, hymyilee Lena Saarinen, joka on työskennellyt Hämeenlinnan myymälässä 11 vuotta.

Meillä on täällä ihania asiakkaita, paljon kanta-asiakkaita ja ihmisiä, joihin on saanut tutustua vuosien varrella. He myös lahjoittavat hyvänlaatuista tavaraa ja vaatetta. Moikkailemme aina kadullakin, kun näemme.
– Lena Saarinen, myymäläpäällikkö

Uudistunut ilme sai kiitosta

Avajaisissa käyneet asiakkaat näyttivät olevan tyytyväisiä uudistettuun ilmeeseen ja ostoskassit täyttyivät joululahjoista sekä pienistä kotiin viemisistä.
– Kauniisti on kaikki laitettu, kehuivat ystävykset vaaterekkien välissä.

Fida secondhandin ketjujohtaja Janne Jokisalo toi myymälään kauniit kukka-ja suklaaterveiset onnitellakseen Lena Saarista ja henkilökuntaa onnistuneesta uudistuksesta ja isosta työstä.

Fidan varainhankinnan asiantuntija Anna-Liisa Liljefors puolestaan oli mukana avajaisissa kertomassa ajankohtaisesta Toivon kipinä-joulukampanjasta ja samalla ihailemassa liikkeen tarjontaa.

– Tuolla oli myös ihanat huopatossut. Harmi, että olivat liian pienet itselleni, hän kertoi asiakkaiden kohtaamisen välissä.

Myös allekirjoittanut löysi itselleen luistimet.

Teksti ja kuva: Satu Panula

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Ryhmäkuva HERO-hankkeen osallistujista.
Lue lisää

HERO-koulutusohjelma päätökseen Latviassa

Fidan ja latvialaisen Valmiera Development Agencyn HERO-hanke on edennyt uuteen vaiheeseen. Kesäkuussa Latviassa järjestetty tapahtuma kokosi yhteen hankkeen osallistujia, asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita Suomesta ja Latviasta juhlistamaan koulutusohjelman päättymistä.
Kategoriat Uutinen
Fida secondhand pop up piste huiveja ja kesävaatteita
Lue lisää

Fidan pop up Kotkan Meripäivillä

Fida secondhandilla on pop up -piste Kotkan Meripäivillä 22.-25.7.2026
Kategoriat Artikkeli
Poika nojaa ulkona katoksen tolppaan, päällään keltainen pikeepaita.
Lue lisää

Toivon paikka Holetassa

Etiopian Holetassa pieni lastenkeskus tarjoaa koulutusta, hoivaa ja turvallisen arjen lapsille, joiden tulevaisuus näytti vielä hetki sitten epävarmalta.