Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Second handKirjoitettu

18.3. vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää

Satu Panula
Nainen viemässä lahjoituspussukan Fidan lahjoituslaatikkoon myymälässä

Tavaroiden ja vaatteiden lahjoittaminen uudelleenkäyttöön pidentää niiden elinkaarta ja näin keventää myös ympäristön kuormaa.

Vuonna 2024 kaksi miljoonaa tuotetta sai uuden omistajan Fidan avulla.
Lahjoittamalla Fidalle, olet mukana tukemassa tärkeää työtämme maailmalla.

Kysyimme Lajittelukeskuksen päälliköltä Teija Välimäeltä sekä lajittelijoiden esihenkilöltä Elina Korusuolta vinkkejä lahjoittamiseen sekä kierrätykseen:

Fida ottaa vastaan myyntikelpoista vaatetta, kodintekstiiliä, kenkiä, laukkuja, pientavaraa, astiaa, kirjaa ja huonekaluja eli ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia tuotteita.

– Kalliissa merkeissä, vintagessa ja laadukkaissa materiaaleissa mm. villa, pellava, nahka ovat sellaisia, joiden kunnon ei tarvitse olla priimaa, Teija ja Elina jatkavat, ja muistuttavat, että kaikkea voi lahjoittaa ympäri vuoden.

Kierrätyksessä ollaan huolissaan ultrapikamuodin kulutuksen lisääntymisestä sekä sen mukanaan tuomista haasteista ihmisarvolle, ympäristölle ja terveydelle. 

– Viimeisten viiden vuoden aikana ultrapikamuodin kulutus on lisääntynyt todella paljon. Se on suunniteltu kertakäyttöiseksi eikä se tämän vuoksi kestä uudelleenkäyttöä kovin hyvin. Sitä on vaikea kierrättää lyhyen elinkaarensa ja kyseenalaisten valmistusmateriaaliensa vuoksi, naiset pohtivat.

Elinan ja Teijan muistilista lahjoittajille:

  • Lahjoita vain puhdas, ehjä ja käyttökelpoinen tuote
  • Poista mahdolliset itsepalvelukirpputorien hintalaput nuppineuloineen
  • Pakkaa tuotteet tiiviisti pusseihin ja sulje pussi hyvin

Tarkemmat ohjeet mitä ja miten voit lahjoittaa:
https://fida.fi/fida-secondhand/lahjoita-vaatetta-tai-tavaraa/

tai Instagramista: Katso lahjoittamisreel @fidasecondhand

Tilaa ilmainen noutopalvelu:
https://fida.fi/fida-secondhand/tilaa-noutopalvelu/

Huonekalumyymälät:
https://fida.fi/fida-secondhand/huonekalumyymalat/

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Äiti ja lapset ovensuussa Ukrainassa
Lue lisää

Toivoa rakennetaan Ukrainassa

Radvankan romaniyhteisön seurakunta nousi kaatopaikan laidalle. Vuosien unelma omasta kirkkorakennuksesta toteutui yllättävistä käänteistä huolimatta. Pyhäkoulut tuovat Ukrainan romanilapsille iloa, opetusta ja turvaa sodan keskellä. 
Kategoriat Uutinen
Maassa näkyy värillisiä papereita ja palloja, jotka ovat olleet osa ohjattua toimintaa kerhossa.
Lue lisää

Kerho Erbilissä tuonut Syyriasta paenneille vammaisille lapsille kaivattua toimintaa

Erbilissä, Pohjois-Irakissa, toimii Fidan tukema kerho vammaisille lapsille, jotka ovat paenneet perheineen Syyriasta.
Kategoriat Uutinen
Fida secondhand vaatekeräysastia ulkona
Lue lisää

Uudet keräyspisteet

Fida secondhandin uudet vaatekeräyspisteet löytyvät täältä