Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat YleistäKirjoitettu

Neljä vuotta sotaa – Ukrainan kristittyjen vetoomus: Älkää unohtako meitä!

Ukrainan helluntaikirkon kansainvälisistä suhteista vastaavan pastorin Juri Kulakevichin mukaan Ukrainassa ei ole kyse vain pitkittyneestä sodasta, vaan tarkoituksellisesta siviiliväestöön kohdistuvasta terrorista.

– Kun ihmisiltä riistetään keskellä kylmintä talvea sähkö, lämpö ja vesi, heidät asetetaan elinolosuhteisiin, jotka johtavat kuolemaan. Vihollisemme yrittää tehdä kaupungeistamme elinkelvottomia, Kiova mukaan lukien. Kutsumme sitä ukrainaksi ilmaisulla kholodomor, kansan näännyttäminen kylmyydellä, Juri sanoo.

Hän muistuttaa, että sota on jatkunut ensi viikolla jo neljä vuotta. Ihmiset kärsivät erilaisista psyykkisistä oireista kuten masennuksesta ja ahdistushäiriöistä. Kun sähköä ei ole, harvassa kodissa pystytään valmistamaan lämmintä ruokaa. Koulut ja päiväkodit on jouduttu sulkemaan, eikä etäkoulua voi pitää sähkön puuttuessa.

Kun hissit eivät kulje, korkeissa tornitaloissa vanhukset jäävät loukkuun omaan kotiinsa, eivätkä pääse ostamaan ruokaa. Pienten lasten äidit joutuvat raahaamaan lastenvaunuja monta kerrosta ylös alas. Sairaalat joutuvat perumaan leikkauksia ja ihmiset sairastuvat kylmyydestä johtuen. 

– Jos on hätä, ei pysty soittamaan ambulanssia, sillä ihmiset eivät pysty lataamaan puhelimiaan. Julkinen liikenne ei toimi kunnolla. Kylmyys ja sähkön puute vaikuttavat ihan koko yhteiskuntaan. Myös eläimiä on kuollut kylmyyteen kodeissa ja eläintarhoissa. Lista on aivan loputon, Juri sanoo.  

Tämä on ihmisen aiheuttama humanitaarinen katastrofi. Sen pysäyttäminen vaatii rukousta, ääntä ja konkreettisia tekoja.

Juri Kulakevich, Ukrainan helluntaikirkko

”Ukrainan seurakunta tarvitsee tukeanne enemmän kuin koskaan”

Juri Kulakevichin mielestä suurin vaara on se, että maailma väsyy Ukrainan hätään ja vaikenee. 

– Ukrainalaiset eivät voi unohtaa tätä sotaa, koska he elävät sen keskellä joka päivä.

Juri kutsuukin seurakuntia ja kansainvälistä yhteisöä seisomaan erityisesti tänä sodan muistopäivänä, tiistaina 24.2.2026 Ukrainan rinnalla, lahjoituksin ja rukouksin.

– Tämä on ihmisen aiheuttama humanitaarinen katastrofi. Sen pysäyttäminen vaatii rukousta, ääntä ja konkreettisia tekoja. Ukrainan kirkko tarvitsee tukeanne nyt enemmän kuin koskaan, Juri vetoaa suomalaisiin. 

Monet ukrainalaiset järjestöt ja seurakunnat ovat joutuneet kokemaan kansainvälisen rahoituksen merkittävää vähenemistä parin viime vuoden ajan. Avuntarve Ukrainassa kuitenkin kasvaa koko ajan.

Yhdessä pohjoismaiden helluntailiikkeiden avustusjärjestöjen kanssa vetoamme suomalaisiin:

Hyväksy kaikki evästeet, jotta karttapalvelu toimii tai näet videosisällön.

  • Rukoilkaa Ukrainan puolesta säännöllisesti
  • Lahjoittakaa varoja edelleen Ukrainan avustustyöhön

Heprealaiskirjeen jakeessa 13:3 on muistutus: Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.

Lahjoita ja auta Ukrainaa!

Fidan tukemat kerhot, trauma- ja kriisituki sekä koulutukset auttavat lapsia ja perheitä jaksamaan arkea sodan keskellä.

Lahjoituksesi tuo konkreettista apua äärimmäisessä hädässä. Kiitos, että olet mukana auttamassa! 

KUVA: PMU

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Äiti halaa tiukasti pientä lastaan punertavan valopisteistä koostuvan taustan edessä.
Lue lisää

Yhteinen tempaus kriisialueiden äitien hyväksi

Eväät elämään -hyväntekeväisyyskampanja näkyy jälleen toukokuussa eri puolilla Suomea kaduilla ja seurakunnissa.
Kategoriat Henkilötarina
Lue lisää

Ardianista kasvoi johtaja 

Kosovolainen Ardian Berisha, 26, on yhteisönsä ainoa uskova nuori. Hän kertoo omasta kutsumuksestaan ja siitä, miten suuri muutos romaniyhteisössä on tapahtunut kummien tuella. Nuori mies johtaa nyt Toivon talo -yhteisökeskusta.
Kategoriat Henkilötarina
Oranssipaitainen nainen, jolla on päässä huivi, hymyilee kameralle. Taustalla talo.
Lue lisää

Jenniferin tarina: “Haluan lapsilleni tulevaisuuden, jota minulla ei ollut” 

Jennifer pakeni Etelä-Sudanista sodan keskeltä Ugandaan ja rakentaa nyt elämää kuuden lapsensa kanssa pakolaisasutuksessa. Arki on täynnä huolta ja puutetta.