Siirry sisältöön
Kategoriat HenkilötarinaTeemat LähetystyöKirjoitettu

Veronica ja Joona Laakso suuntaavat lähetysjaksolle Balkanille 

Marjut Salosen henkilökuva Marjut Vehosmaa
Pariskunta hymyilee kauniin järven rannalla taustallaan kirkkorakennus.

Yksi sana voi muuttaa elämän suunnan. Veronica ja Joona Laakso sanoivat “kyllä” Jumalan kutsulle, ja nyt he valmistautuvat elämänsä seikkailuun Balkanilla. Mukana kulkee näky varustaa ja rohkaista paikallisia seurakuntia.

Tampereella asuvat Veronica ja Joona Laakso pakkasivat elämänsä laukkuun ja suuntaavat  kevääksi Kroatiaan Fida Short -jakson kautta, osaksi ensimmäistä Balkanin alueella  järjestettävää Vamos-lähetyskoulutusta. Matka ei ala lähtöpäivänä, vaan sen juuret ulottuvat lapsuuden rukouksiin. 

Veronica Laakso kasvoi Kokkolassa uskovassa perheessä. Hänen isovanhempansa palvelivat lähetteinä Espanjassa ja Marokossa, ja heidän esimerkkinsä jätti pysyvän jälkeen nuoreen tyttöön.  

– Kymmenvuotiaana vierailin isovanhempieni luona Marokossa. Silloin koin, kuinka Jumala puhui minulle, että olisin itsekin lähetystyössä tulevaisuudessa. Tuo hetki on vaikuttanut valintoihini kuten opiskelupaikkoihin, puolison valintaan sekä seurakunnan palvelutehtäviin, Veronica kertoo. 

Joona Laakso varttui Tampereella ja vietti paljon aikaa paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Hänen lähetyskutsunsa kuitenkin heräsi vasta Veronican tapaamisen myötä. 

– Kun tutustuin Veronicaan ja aloimme seurustella, hänen rohkea uskonsa ja kutsumustietoisuutensa tekivät minuun vaikutuksen. Se toimi sytykkeenä myös omalle uskonelämälleni, ja minulla alkoi ikään kuin matka Jumalan tahdon etsimisessä, hän kertoo. 

Kolme vuotta myöhemmin heidät vihittiin avioliittoon. Yhteinen kutsumus vei Laaksot opiskelemaan Suomen teologiseen opistoon, josta he valmistuivat viime vuonna pastoreiksi. Seuraava askel Laaksojen kutsumuspolulla on lähetysharjoittelu. 

Kasvua seurakunnan keskellä

Veronica ja Joona ovat palvelleet Tampereen helluntaiseurakunnan nuorisotyössä useita vuosia – ensin vapaaehtoisina ja viimeisen vuoden ajan työsuhteessa. Vuosien varrella he ovat saaneet kasvaa johtajuuteen. 

– Olemme saaneet harjoitella ja epäonnistua turvallisesti. Seurakunta on tukenut meitä ja meihin on uskottu jo ennen kuin näimme itse potentiaaliamme, Joona kertoo.  

Nuorisotyö on opettanut heille ennen kaikkea sitoutumisen merkityksen. 

– Meille seurakunta ei ole vain viikonlopun jumalanpalvelus, vaan yhteisö, jossa jaetaan elämää. Samaa asennetta haluamme viedä myös kansainväliseen työhön: kulkea ihmisten rinnalla arjessa ja kasvaa yhdessä uskossa, Veronica kuvailee. 

Tampereen helluntaiseurakunta on tehnyt lähetystyötä vuosikymmeniä, ja lähetystyö on paljon esillä myös nuorisotyössä. Joonalle ja Veronicalle on ollut merkittävää saada tutustua pitkään maailmalla palvelleisiin konkarilähetteihin. 

– Heidän esimerkkinsä on sytyttänyt meissä halun seurata samaa polkua. Ympärillämme on lisäksi joukko nuoria aikuisia, jotka rakastavat lähetystyötä ja tukevat meitä. Pastorimme Joona Salon esimerkki on myös inspiroinut toimimaan samoin. 

Laaksot ovat koordinoineet seurakunnan lyhytaikaisia lähetysmatkoja eri kohteisiin. He ovat nähneet läheltä, miten Jumala on koskettanut sydämiä ja innostanut ihmisiä lähtemään lähetystyöhön. 

– Jokainen matka on näyttänyt, millaista on palvella yhdessä avioparina Jumalaa myös ulkomailla. Olemme saaneet kokeilla lähetystyötä ja se on avannut näköalaa siihen, missä tulemme itse palvelemaan. 

Joona ja Veronica Laakso
Jumalan johdatus on usein näkynyt yllättävissä tilanteissa, joihin emme itse olisi hakeutuneet. Olemme tässä, koska olemme sanoneet ”kyllä” – myös silloin, kun se on tuntunut pelottavalta. Kun sanot kyllä Jumalalle, Hän varustaa ja johtaa, Veronica ja Joona Laakso sanovat.

Kutsu Balkanille

Balkanin alue alkoi kiinnostaa Laaksoja kolme vuotta sitten lähetysmatkalla Albaniassa. Matkan aikana he näkivät, että alueella oli suuri tarve työntekijöille, ja erityisesti romaniväestö jäi heidän sydämelleen. 

Seuraavana vuonna he osallistuivat Fidan järjestämään valmennusmatkaan Kroatiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa. Alue tuntui kotoisalta, ja he tutustuivat paikallisiin työntekijöihin, jotka palvelevat pienissä seurakunnissa vähäisin resurssein. Laaksot kokevat, että nyt on oikea aika tukea ja rohkaista juuri näitä seurakuntia.  

– Toivomme, että Jumala käyttää meitä siinä, mitä olemme oppineet – opetuslapseuttamisessa, rinnalla kulkemisessa, nuorisotyössä ja opetuksessa. Unelmamme on olla mukana, kun Jumala nostaa Balkanilla esiin nuoren sukupolven, jonka sydämeen syttyy halu viedä evankeliumi omalle kansalleen. 

Unelmien täyttymys

Kutsu konkretisoitui, kun Laaksoille tarjoutui mahdollisuus lähteä Fida Short -jakson kautta lähetysharjoitteluun, rakentamaan uutta lähetyskoulutusta Balkanin alueelle. Vamos -lähetyskoulutus järjestetään ensimmäistä kertaa Kroatiassa tämän kevään aikana. Sen tavoitteena on varustaa paikallisia uskovia opetuslapseuteen ja lähetystyöhön. Opiskelijoita on tulossa Balkanin lisäksi myös muun muassa Suomesta.

– Olemme mukana opetusten ja lähetysmatkojen järjestämisessä, opiskelijoiden tukemisessa ja yhteisön rakentamisessa. Tämä on unelmien täyttymys, jossa yhdistyy kaikki, mihin Jumala on meitä valmistanut, Laaksot iloitsevat. 

Balkan on yksi Fidan lähetystyön ydinalueista. Läntinen Balkan oli yksi alkuseurakunnan lähetystyön keskeisistä alueista. Silti evankeliumin haaste on siellä yhä ajankohtainen. Monissa Balkanin maissa evankelisia kristittyjä on alle 0,5 prosenttia väestöstä, ja seurakunnat ovat pieniä ja nuoria. 

Fida on tehnyt työtä Balkanilla kolmen vuosikymmenen ajan. Työ keskittyy Albaniaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Kosovoon, Bulgariaan, Kroatiaan, Romaniaan ja Serbiaan.  

Laaksot haluavat lähetysjaksonsa jälkeen olla innostamassa muitakin nuoria lähtemään alueen maihin lähetystyöhön. 

– Toivomme, että aikamme Balkanilla rohkaisi monia ottamaan Jeesuksen käskyn tehdä opetuslapsia tosissaan. Rukouksemme on, että ne nuoret ja aikuiset, jotka osallistuvat Vamokselle, saisivat syttyä sille, mitä Jumala on tekemässä Balkanilla – ja rakkaus alueen tavoittamiseen leviäisi. 
 

Artikkeli ilmestyi myös Paimen Plus -lehden numerossa 6/2025.  

Lahjoita lähetystyöhön

Tavoitteenamme on kerätä lähetystyöhön 100 000 €. Raamatun kertomuksessa pienen pojan antama lounas, viisi leipää ja kaksi kalaa, riittivät ruokkimaan tuhansia ihmisiä. Kutsummekin sinut mukaan haasteeseen: antaisitko Jeesukselle lounaasi? Lahjoita päivän lounaan verran tai vaikka enemmän – jotta sanoma toivosta kantautuu maailman ääriin saakka.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Fida secondhand pop up piste huiveja ja kesävaatteita
Lue lisää

Fidan pop up Kotkan Meripäivillä

Fida secondhandilla on pop up -piste Kotkan Meripäivillä 22.-25.7.2026
Kategoriat Artikkeli
Poika nojaa ulkona katoksen tolppaan, päällään keltainen pikeepaita.
Lue lisää

Toivon paikka Holetassa

Etiopian Holetassa pieni lastenkeskus tarjoaa koulutusta, hoivaa ja turvallisen arjen lapsille, joiden tulevaisuus näytti vielä hetki sitten epävarmalta.
Kategoriat Uutinen
Särkynyt lasi maassa.
Lue lisää

Fida käynnisti hätäapukeräyksen Venezuelan maanjäristysten uhreille

Kaksi voimakasta maanjäristystä aiheuttaneet laajaa tuhoa Venezuelassa. Rakennuksia on sortunut ja tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa.
Kategoriat Blogi
Nainen pitää valokuvaa kädessään, jossa on hänen kummilapsensa
Lue lisää

Jääkaapin oven tärkein kuva

Kummilapsi tuntui lapsena kuin kaukaiselta isoveljeltä, kertoo Fidan varainhankinnassa työskentelevä Marjut Vehosmaa. Kummius antaa hänelle nykyisinkin enemmän kuin ottaa. 
Kategoriat Tiedote
Lue lisää

Jyrki Palmi valittu Fidan toiminnanjohtajaksi

Fida International ry:n hallitus on valinnut ensi vuonna 100 vuotta täyttävän lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi teologian maisteri Jyrki Palmin. Hän aloittaa tehtävässä 1.9.2026 ja seuraa loppuvuodesta eläköityvää Harri Hakolaa, joka on johtanut järjestöä pian 17 vuotta.
Kategoriat Henkilötarina
Nainen vihreässä mekossa osoittaa opetustaulua, jolla on kuvia.
Lue lisää

Marjukka Anttilan lähetyskutsu kypsyi vuosikausia kunnes kutsu vammaistyöhön tuli 

Kun Fidan kouluttaja Marjukka Anttila astui pakistanilaiseen seurakuntaan, hän kohtasi opettajia ja seurakuntatyötekijöitä, jotka imivät jokaisen sanan. Vuosien jälkeen hänen lähetyskutsunsa avautui uudella tavalla.