Hannu Happonen 
Jennifer pakeni Etelä-Sudanista sodan keskeltä Ugandaan ja rakentaa nyt elämää kuuden lapsensa kanssa pakolaisasutuksessa. Arki on täynnä huolta ja puutetta.
”Minun nimeni on Jennifer. Asun Bidibidissä, Ugandan suurimmassa pakolaisasutuksessa.
Pakenin Etelä-Sudanista kymmenen vuotta sitten. Kun kotiseudullani syttyi raju sisällissota, en voinut enää jäädä. En suunnitellut lähteväni kodistani, mutta lopulta perheelläni ei ollut vaihtoehtoa.
Matka oli raskas. Jouduimme väijytykseen, ja veljeni ammuttiin. Se on hetki, jota en koskaan unohda. Pelko, sekasorto ja suru kulkivat mukanani koko loppumatkan.
Kun pääsimme perille, toivoin elämän rauhoittuvan. Mutta pakolaisena eläminen ei ole helppoa.
Suurin huoleni on, miten ruokin päivittäin kuusi lastani. Syömme usein samaa ruokaa päivästä toiseen. Sudanissa meillä oli sentään oma maatilkku, ja maa oli hedelmällistä: kun kylvit siemenen, tiesit saavasi satoa. Täällä maa on köyhää. Vaikka yrittäisin viljellä, kasvit eivät kasva.
Kaipaan kotiseutuni ruokaa. Kaipaan sitä, että voisin kasvattaa itse ruokani ja syödä lihaa edes joskus. Meillä oli ennen myös vuohia. Pienikin omaisuus auttaisi perhettäni eteenpäin.
En ole itse koskaan saanut käydä kouluja. Siksi toivon, että lapseni saavat hyvän koulutuksen. Uskon, että koulutus auttaa erottamaan oikean väärästä ja rakentamaan paremman tulevaisuuden.
Moni kysyy, haluanko palata Etelä-Sudaniin. En vielä. Tilanne ei ole rauhoittunut, enkä voi viedä lapsiani takaisin epävarmuuteen. Täällä voimme ainakin yrittää rakentaa jotakin pysyvää, vaikka se on vaikeaa.
Toivoisin, että meidät pakolaiset nähtäisiin ihmisinä, jotka yrittävät parhaansa, vaikka lähtökohdat ovat vaikeat.”
Fidan kehitysyhteistyö Bidibidissä
Fida kulkee pakolaisperheiden rinnalla Bidibidissä ja tukee heitä rakentamaan kestävämpää arkea vaikeissa olosuhteissa. Työssä keskitytään vahvistamaan ihmisten selviytymiskykyä pitkällä aikavälillä.
Lasten koulunkäyntiä tuetaan oppimista vahvistavien tilaisuuksien, opinto-ohjauksen ja yksilöllisen tuen avulla. Tavoitteena on, että jokainen lapsi pysyy koulussa, säilyttää motivaationsa ja saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Koulujen toimintaa parannetaan muun muassa kouluttamalla opettajia. Viimeisen neljän vuoden aikana koulutustyö on tavoittanut 15 000 lasta.
Samalla vahvistetaan perheiden toimeentuloa. Monet naiset haluaisivat viljellä, kasvattaa karjaa tai harjoittaa pienimuotoista yritystoimintaa – taitoja, joita heillä jo on, mutta joita on vaikea hyödyntää pakolaisasutuksessa. He saavat elinkeinokoulutusta ja tukea pienten keittiöpuutarhojen perustamiseen. Lisäksi naisia kannustetaan liittymään säästö- ja lainaryhmiin, joiden avulla toimeentuloa voidaan rakentaa askel kerrallaan.
Viimeisten neljän vuoden aikana 300 perhettä on hyötynyt elinkeinotuesta. Säästö- ja lainaryhmiä on neljässä vuodessa syntynyt 35. Säästöjen tuella on perustettu 75 uutta pienyritystä, ja yhä useampi nainen on voinut investoida esimeriksi viljelyyn ja pieneen kaupankäyntiin.
