Saanko esitellä: Manjita, Chandani ja Kajal – opettaja, naistentautien lääkäri ja asianajaja. He aikovat muuttaa maailmaa.
Kahdeksasluokkalaiset Manjita, Chandani ja Kajal istuvat tyhjässä luokkahuoneessa. Jokaisella on yllään koulupuku: vaaleansininen kauluspaita ja tummansininen hame tai housut. Kajalilla on kaulassaan myös koulupukuun kuuluva solmio. Nepalissa kaikille tytöille koulunkäynti ei ole mahdollista, mutta Manjita, Chandani ja Kajal saavat käydä koulua!
Puheliailla tytöillä on tulevaisuuden unelma-ammatit selvillä. Jokainen heistä haluaa vaikuttaa epäkohtiin, joita he näkevät ympärillään omassa yhteisössään ja kotimaassaan.
– Vain harvat yhteisössämme puhuvat englantia, vaikka englannin kieleen törmää kaikkialla. Haluan auttaa ihmisiä ja siksi haluan englannin opettajaksi, Manjita selittää hymyillen ja vilkaisee luokkahuonetta järjestelevää omaa englannin opettajaansa.
Chandani aikoo lähteä Kathmanduun opiskelemaan lääkäriksi – ja nimenomaan naisten lääkäriksi.
– Yhteisössämme tarvitaan naislääkäreitä, sillä tytöt eivät aina uskalla puhua vapaasti mieslääkäreille, eivätkä nämä aina voi hoitaa naisia, Chandani sanoo.
Kajal puolestaan haluaa asianajajaksi, jotta myös naiset saisivat oikeudessa äänensä kuuluville.
– Haluan myös taistella myötäjäiskulttuuria vastaan, Kajal toteaa.


Kouluttamattomuus kasvattaa epäkohtia
Jo nämä 15-vuotiaat tytöt ovat huomanneet, kuinka epätasa-arvoisesti heidän yhteisössään kohdellaan tyttöjä ja poikia. Kajal esimerkiksi tuntee tytön, joka naitettiin 16-vuotiaana.
Tyttöjen mielestä lapsiavioliitot ovat vaarallisia.
– Silloin kun äitikin on vielä itse lapsi ja synnyttää lapsen, voivat joskus molemmat jopa menehtyä, he kertovat oppineensa.
Myötäjäiset ovat heidän mielestään yksi suurimmista ongelmista kotiseudulla.
Tyttären myötäjäisiä varten isä tarvitsee rahaa, mutta rahan lisäksi perheet antavat usein myös koruja, autoja ja joskus jopa peltoja. Koska naimisiinmeno on perheelle kallista, tytön koulutukseen ei haluta panostaa ennen avioliittoa.
– Jos myötäjäiset lopetettaisiin, tyttöjä koulutettaisiin enemmän. Nyt tytöt ovat täysin riippuvaisia puolisostaan, Kajal jatkaa.
Sen sijaan pojat pääsevät helpommin kouluun. Siitä syntyy kierre, joka ruokkii tyttöjen kouluttamattomuutta ja poikien koulutusta. Tämä taas synnyttää uusia haasteita.
– Vanhempien ei pitäisi kohdella tyttöjä ja poikia eri tavoin. Jos kaikki saisivat samat mahdollisuudet, lapsiavioliitot ja myötäjäiset loppuisivat, puuskahtavat Chandani, Kajal ja Manjita.
Vanhempien ei pitäisi kohdella tyttöjä ja poikia eri tavoin.
Koulutettu äiti tarkoittaa parempaa tulevaisuutta koko perheelle
Kajal, Manjita ja Chandani ymmärtävät koulutuksen merkityksen, sillä he ovat oppineet siitä Fidan tukemissa kerhoissa. He tietävät, että koulutus on avain köyhyyden kierteen katkaisemiseen.
– Me tarvitsemme koulutusta. Jos emme saa sitä, meillä ei ole ymmärrystä eikä tietoa maailmasta. Jos yksi äiti on koulutettu, hän kouluttaa oman perheensä ja he saavat paremman elinkeinon ja elämän, Kajal painottaa.
Juuri tämän vuoksi on erityisen tärkeää panostaa laadukkaan opetuksen kehittämiseen, opettajien koulutukseen ja yhteisön tietoisuuden lisäämiseen. Tytöt kertovat, että opettajissa on eroja – toiset ovat hyviä, toiset taas eivät.
– En pidä opettajista, jotka eivät ole ystävällisiä eivätkä osaa auttaa oppilaita, Manjita pohtii.
Tyttöjen mielestä ystävällisyys ja ongelmanratkaisutaidot ovat opettajan tärkeimpiä ominaisuuksia.
– Hyvä opettaja kohtelee kaikkia tasapuolisesti, Chandani lisää.
Kajal toteaa, että hyvän opettajan pitäisi tavallaan kohdella oppilaita kuin omia lapsiaan.
Hyvien opettajien lisäksi koulussa tarvitaan oppimateriaaleja ja rauhallinen luokkahuone. Chandani nostaa esiin myös sen, miten tärkeää on, että koulu sijaitsee lähellä yhteisöä. Tytöt pitävät tärkeänä myös teknologian opetusta ja tietokoneluokkia, sillä ne tarjoavat välttämättömiä taitoja, joita tarvitaan myös syrjäisellä maaseudulla.
– Haluamme muuttaa maailmaa yksi ihminen kerrallaan. Tähän tarvitaan koulutusta, sillä vain se avaa ymmärrystä maailmasta ja uudesta teknologiasta. Kun olemme koulutettuja, meidän tulee jäädä Nepaliin. Meidän tehtävämme on kehittää omaa maatamme, Kajal selittää innostuneena.
Meidän tehtävämme on kehittää omaa maatamme.
– Kajal, 15 vuotta
Koulunkäynnin tukeminen on avainasemassa, jotta Kajal, Chandani ja Manjita voivat tulevaisuudessa toteuttaa suunnitelmansa ja saada aikaan muutosta. Sinä voit tukea heitä MimmiKummina!

