Arki jatkuu keskellä sotaa
Kolme vuotta sotaa on tarkoittanut täydellistä epävarmuutta, kertoo moni Ukrainassa. Samalla kun maailmanjohtajat neuvottelevat Ukrainan kohtalosta, ukrainalaiset jatkavat arkeaan sodan keskellä. Vierailimme Ukrainassa tammikuussa.
Kun sota kolme vuotta sitten syttyi, Olena Prevarska, 30, joutui jättämään kotinsa Irpinin kaupungissa, jonka siviilien sinnikkäästä toiminnasta tuli nopeasti symboli ukrainalaisten vastavoimalle. Lähtiessään Länsi-Ukrainaan Olena menetti työnsä, ystävänsä, seurakuntansa ja koko entisen elämänsä. Silti hän rukoili, että saisi jäädä kotimaahansa auttamaan.
Kun vastaus viipyi ja jotenkin piti pärjätä, Olena päätti lähteä Saksaan etsimään työtä. Matkalla hän sai puhelun: häntä pyydettiin töihin juuri perustettuun kristilliseen avustusjärjestöön, Edobroon. Niin Olena palasi Ukrainaan ja pääsi osaksi nuorten uskovien tiimiä, joka organisoi apua eri puolille Ukrainaa Lvivin kaupunkiin perustetusta toimistosta käsin.
Työssään Olena laatii rahoitushakemuksia ja raportoi työstä järjestön tukijoille, kuten Fidalle. Hän kiittää suomalaisia tuesta ja muistuttaa, että avuntarve jatkuu.
– Yhä harvemmat kansainväliset toimijat lahjoittavat Ukrainaan. Taloustilanne heikkenee, ja monet haavoittuvassa asemassa olevat, kuten pakolaiset ja eläkeläiset, kamppailevat selviytyäkseen. Unelmoimme rauhasta ja kehittyvästä Ukrainasta.
Avustusjärjestö Edobron perusti keväällä 2022 Ukrainan suurin helluntailiike, johon kuuluu yli 1 700 seurakuntaa. Monet seurakunnat olivat tehneet itsenäisesti avustustyötä sodan ensipäivistä alkaen, mutta tarvittiin koko kirkkokunnan kattava organisaatio, joka mahdollisti koordinoidun työn. Edobro toimii maanlaajuisesti ja keskittyy erityisesti alueisiin, joita sota on pahiten runnellut.
Apua eturintaman kyliin
Sakari Koivula, Fidan maaohjelmakoordinaattori, on asunut Kiovassa vuodesta 2023. Tänään hän matkaa junassa kohti Lviviä. Koivula matkustaa usein junalla tapaamaan Fidan kumppaneita Itä- ja Länsi-Ukrainassa. Yöjuna Fidan hankealueelle Zaporižžjaan on sekin tullut tutuksi.
– En pelkää, mutta täällä täytyy hyväksyä elämä ilmahälytysten keskellä. Myös ohjus- ja drooni-iskut ovat mahdollisia missä vain, kertoo Koivula, jonka kodin lähelle Kiovassa osui loppiaisen tienoilla isku.
Hän sanoo, että kun Fida käynnisti yli miljoonan euron avustushankkeensa Ukrainassa, tilanne oli poikkeuksellinen. Työtä ei tarvinnut aloittaa alusta, sillä Edobro teki jo merkittävää humanitaarista työtä eri puolilla maata. Fidan rooli on ollut vahvistaa ja laajentaa jo olemassa olevaa toimintaa.
Pari vuotta kestäneen yhteistyön aikana Fida on muun muassa kouluttanut Edobron henkilöstöä tarjoamaan sotatraumoista kärsiville psykososiaalista tukea. Fida on myös antanut tukea yhdessä sovittuihin hankkeisiin, kuten talviavustukseen Itä-Ukrainassa.
Aluksi Fidan apu keskittyi maan sisäisiin pakolaisiin, jotka pakenivat suojaan Taka-Karpatiaan. Nyt suurin tarve on itäisen Ukrainan rintaman tuntumassa. Yhteistyö Edobron kanssa keskittyy Zaporižžjan kaupunkiin ja sen lähikyliin.
Monet ovat paenneet pois sodan jaloista, mutta heikoimmassa asemassa olevat, kuten yksinäiset vanhukset, jäävät. Heillä ei ole mahdollisuuksia lähteä. Kodit ovat osittain tai kokonaan tuhoutuneet, Koivula kertoo.
Koivula kertoo ihailevansa paikallisten kestävyyttä, jota hän on nähnyt toistuvasti vieraillessaan esimerkiksi Komyshuvakhan kylässä, vain 20 kilometrin päässä taisteluiden etulinjasta.
– On jopa paradoksaalista, kuinka sinnikkäästi ihmiset jatkavat elämäänsä kylissä aivan rintaman tuntumassa. Talot ovat kärsineet pommituksista, mutta ihmiset korjaavat niitä vaikka yhden huoneen kerrallaan ja sopeutuvat tilanteeseen.
Käteisapua ja psykososiaalista tukea
Jotta nämä ihmiset pärjäisivät arjessaan, Fidan apu painottuu käteisavustuksiin. Avunsaajat ovat henkilöitä, joilla ei ole mitään muuta toimeentuloa tai avunlähdettä.
– He saavat suoraa rahallista tukea, jonka käytöstä he voivat itse päättää. Avustuksilla he voivat ostaa ruokaa, maksaa sähkölaskun tai korjata pommituksissa vaurioituneen ikkunan kodissaan. Samalla tuemme näin myös paikallista taloutta, Koivula kertoo.
Zaporižžjan kaupunki on jatkuvien ilmahyökkäysten kohteena ja sijaitsee niin lähellä vihollisen asevoimia, että hälytyksen tullessa pommisuojaan ehtiminen on usein mahdotonta. Kaupunkiin on perustettu kaksi maanalaista koulua, ja neljä uutta on rakenteilla. Suurin osa oppilaista käy kuitenkin koulua etänä.
– Olemme perustaneet Zaporižžjaan lasten psykososiaalisen tuen ryhmiä. Niissä lapset saavat turvallisen tilan käsitellä tunteitaan ja mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen – jotain, mikä usein puuttuu etäkoulussa. Tällainen tuki on elintärkeää lasten hyvinvoinnin turvaamiseksi, Sakari Koivula kertoo.
Hiljainen hautausmaa
Edobrossa työskentelevä Oleh Dets seisoo hiljaisena sankarihautausmaalla Lvivin kaupungissa. Sadat Ukrainan liput liehuvat tammikuun koleassa tuulessa, ja ympärillä vallitsee hiljaisuus. Haudoilla olevista kuvatauluista sodassa menehtyneet nuoret sotilaat katsovat kulkijoita suoraan silmiin.
– Tässä lepää kaimani Oleh, opiskelukaverini yliopistosta. Hänen tehtävänään sotilaana oli turvata muona- ja asekuljetusten väylä surullisen kuuluisalla Irpinin väylällä. 21-vuotias Oleh sai surmansa räjähdyksessä. Hän oli maailman kiltein ihminen. Meillä sanotaan, että parhaimmat lähtevät sodassa, sanoo Oleh, joka on menettänyt sodassa jo useita läheisiään.
”Jumala käski meitä valmistautumaan sotaan”
Oleksiy Marchenko, nuorisopastori ja Edobron projektipäällikkö, herkistyy kertoessaan sodan alkuhetkistä.
Kun sota syttyi, hänen vaimonsa synnytti pariskunnan kolmannen lapsen, eikä tuore isä joutunut rintamalle. Niinpä Oleksii on voinut jatkaa työtään niin seurakunnassa kuin avustusjärjestössä.
– Kolme kuukautta ennen sotaa seurakuntamme sai profetian, jonka mukaan sota oli alkamassa ja meidän tuli valmistaa ihmisille suojapaikka. Minua pidettiin hulluna, kun ryhdyin hommiin. Mikä sota? Ei tällaisesta pitänyt olla tietoakaan.
– Toimintakeskuksemme remontti valmistui juuri, kun sota syttyi. Ihmisiä tuli sinne suojaan päivin ja öin. Ruokimme heitä ja kuljetimme väkeä turvaan. Jumala on pitänyt meistä huolen, hän kertoo.
Auttamishalu on ollut Ukrainassa ennennäkemätöntä. Suuri joukko nuoria ukrainalaisia päätti jäädä maahan, vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus paeta ulkomaille. He tekevät avustustyötä väsymättä, koska heitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Fida jatkaa kolme vuotta kestänyttä työtään Ukrainassa vahvistaakseen näitä auttajia.
Teksti: Ninarose Keltto, Kirsi Koski-Kujala
