Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Lahjoittaminen, LähetystyöKirjoitettu

Uusi Lahjoita lounaasi -kampanja käynnistyy lähetystyön hyväksi

Anna-Liisa Liljeforsin henkilökuva. Anna-Liisa Liljefors
Piirroskuva Jeesus ja lapset.

Fidan uusi Lahjoita lounaasi -kampanja kutsuu jokaista kristittyä lahjoittamaan vähintään yhden lounaansa verran, jotta jokainen ihminen voisi kuulla rakastavasta Jumalasta. 

Pienen pojan antamat eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, riittivät ruokkimaan tuhansia ihmisiä. Fidan alkuvuoden kampanja muistuttaa, että jos jokainen kristitty antaisi samoin, evankeliumi voisi kiiriä maan ääriin saakka. 

– Usein ajattelemme, että palvellaksemme lähetystyössä meidän tulisi tehdä jotain suurta. Pienen pojan eväät kumoavat kuitenkin tämän ajattelutavan. Riittää kun antaa sen, minkä voi! Jeesuksen siunaamana lahjamme moninkertaistuu, rohkaisee Fidan apulaistoiminnanjohtaja Jyrki Palmi.  

Fida haluaa olla toteuttamassa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä, mutta siihen tarvitaan jokaista. Kampanjan tavoitteeksi on asetettu 100 000 €, ja sen saavuttamiseksi tarvitaan seurakuntien ja lähettien apua. 

Mitä voisi tapahtua, jos jokainen meistä lahjoittaisi yhden lounaansa?

Fida on Suomen helluntaiseurakuntien omistama järjestö ja on kutsunut seurakunnat mukaan kampanjaan. Toiveena on, että lyhyt kampanjavideo näytetään seurakunnissa viikoilla 5 tai 6. Myös Fidan lähettejä on rohkaistu kertomaan omia kokemuksiaan lähetystyöstä kampanjan aikana.   

Kylän ensimmäiset kristityt

Lähetystyöhön lahjoittamisen tärkeydestä kertoo  Danielin ja Julian tarina. He lähtivät lähetystyöhön aasialaiseen kylään, jossa ei ollut koskaan asunut kristittyjä. He kohtasivat vastustusta, mutta päättivät vastata pahaan hyvällä. Nyt he voivat jo pitää jumalanpalveluksia kodissaan ilman häirintää.  

Daniel ja Julia kertovat kokemastaan ihmeestä:  

–  Meillä on naapurissa perhe, joka suhtautui meihin vihamielisesti. Olimme rukoilleet perheen puolesta. Eräänä iltana perheen äiti joutui onnettomuuteen aivan talomme edessä ja ryntäsimme auttamaan. Silloin tunsimme, että Pyhä Henki antoi meille rohkeutta. Daniel tarttui naisen käteen ja sanoi: ”Jeesuksen nimessä, parane.” Kipu hävisi vähitellen, ja käsi piti vain sitoa muutamaksi päiväksi. Perhe kutsui meidät kotiinsa ja meistä tuli kuin osa heidän perhettään. Tiedämme, että kaikki tapahtui Jeesuksen ansiosta. 

*Turvallisuussyistä tarinasta on häivytetty henkilöllisyydet ja paikannimet 

Lahjoita lounaasi Jeesukselle!

Lahjoittamalla lähetystyölle olet mukana varustamassa uusia työntekijöitä ja perustamassa seurakuntia niiden kansojen keskuuteen, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumin ilosanomaa.  

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Kaksi lasta kurkistaa oven raosta. Vanhempi tyttö halaa nuorempaa samalla takaa
Lue lisää

Toivon kipinä -kampanja tukee Romanian romanilapsia

Pyhäkouluja, läksykerhoja ja joululahjoja. Fidan Toivon kipinä -joulukampanja tukee vähäosaisia lapsia Romaniassa.
Kategoriat Artikkeli
Äiti värikkäässä mekossa pitää sylissään pientä vauvaa.
Lue lisää

Toivoa pakolaisuuden keskellä

Vierailimme pakolaisleireillä Kongon demokraattisessa tasavallassa.  Tapasimme seitsemän lapsen kanssa yksin jääneen Saliman sekä humanitaarista työtä tekevän Christophen. Heidän tarinansa kertovat, mitä apu merkitsee kriisin keskellä.
Kategoriat Tapahtuma
Poika kirjoittaa liitutaululle selin kameraan nähden.
Lue lisää

Webinaari: Kuka maksaa oppirahat?

Fidan webinaari pureutuu oppimisen kriisiin ja vähenevään kehitysrahoitukseen.