Ukrainassa on käynnissä yksi aikamme suurimmista pakolaiskriiseistä. Lähes 10 miljoonaa ukrainalaista elää paossa kodeistaan. Jokaisen luvun takana on ihminen, kuten Nadja ja Irene. Humanitaarisen avun asiantuntija Olli Pitkänen tapasi Ukrainassa evakkoja, joita Fida on auttanut.
– Haluaisin palata kotiin, mutta eihän sinne voi palata – ei ehkä koskaan.
Näin tuumasi nuori äiti Nadja näyttäessään videota kotitalostaan Bahmutista. Sormi osoitti yläkerran asuntoa, jossa elämä oli ollut turvallista 24.2.2022 asti. Sitten alkoi sota. Nyt koti on täysin tuhoutunut. Siinä asunnossa Nadjan ja hänen lastensa oli kuitenkin pakko viettää kymmenen kuukautta sodan sytyttyä. Ulos ei uskaltanut mennä jatkuvan tulituksen takia. Nukkuminen oli lähes mahdotonta. Lopulta pelastajat tulivat ja veivät heidät turvaan. Edessä oli evakkomatka toiselle puolelle Ukrainaa.
Pakolaiskeskuksesta Berehovesta löytyi huone, jossa on edes turvallista, vaikka kaikki muu olikin menetetty.
Perehrestyan keskuksen naiset kokoontuvat ruokalaan kertomaan kokemuksistaan meille vierailijoille. Viimeisen vuoden ajan täällä on yhdessä itketty ja syöty, hoidettu lapsia. Miehiä ei paikalla näy, he ovat pääasiassa rintamalla. 53-vuotias isoäiti Irene asuu täällä kahden lapsenlapsensa ja koiransa kanssa. Miestään hän ei ole nähnyt vuoteen, rintamalta kun ei lomilla ehdi matkustamaan kauas länteen. Ikävä ja epävarmuus ovat jatkuvat kumppanit.
Kaksi vuotta sodan alkamisen jälkeen tilastot ovat surullisia: lähes 6,5 miljoonaa pakolaista Ukrainan ulkopuolella ja maan sisäisiä pakolaisia lähes 3,7 miljoonaa. 14,6 miljoonaa ukrainalaista on humanitaarisen avun tarpeessa. Vähintään 10 000 siviiliä on kuollut ja 18 500 haavoittunut. Jokaisen luvun takana on ihminen, kuten Nadja ja Irene. Ukraina on yksi aikamme suurimmista pakolaiskriiseistä eikä sodan loppumiselle ole merkkejä.
Fida on avustanut evakkoja sodan alusta alkaen yhdessä Unkarin baptistiavun (Hungarian Babtist Aid) sekä Taka-Karpatian baptistisäätiön (Transcarpathian Baptist Charity Foundation) kanssa. Viimeisen vuoden aikana Suomen Ulkoministeriö on tukenut hanketta, joka on toimittanut ruoka-apua, käteisavustuksia, päivittäistarvikkeita ja psykososiaalista apua Taka-Karpatiassa. Tuen kohteena on ollut 4500 maan sisäistä pakolaista, joille tuki on ollut elintärkeää, elämää pelastavaa. Alueella on edelleen 85 000 sotaa paennutta, joille kotiinpaluu näyttää epätodennäköiseltä. Pahimmillaan heitä oli jopa 400 000. Nyt moni on jatkanut matkaa ulkomaille ja jotkut uskaltautuneet takaisin kotiin.
Hanke toimitti alussa ruoka-apua, mutta siirtyi myöhemmin käteistukeen niin, että ihmiset voivat itse ostaa ruokansa. Osa on pystynyt sillä myös maksamaan lämmityksen kylmässä talvessa. Venäjä käyttää raa’asti talven kylmyyttä aseenaan taistelussa Ukrainaa vastaan.
Harkovasta miehensä ja kahden lapsensa kanssa paennut Viktoria kertoo:
– Kun et tiedä onko sinulla huomenna rahaa ostaa ruokaa ja maksaa vuokra, ruoka-apu on luonut turvallisuuden tunnetta ja auttanut selviytymään. Minulta ja mieheltäni meni työt, kun pakenimme sotaa länteen. Ilman apua emme olisi selviytyneet.
Monet muut kotinsa jättäneet yhtyivät Viktorian ajatukseen. Jokaisella on oma järkyttävä tarina kerrottavanaan.
Sotaan ei koskaan totu, mutta sen keskellä oppii selviytymään. – pastori Csaba Nagy
Taka-Karpatian Baptistisäätiön johtaja, pastori Csaba Nagy kertoi heidän tiiminsä olevan läsnä tulijoiden elämässä ja kuuntelevan ihmisten huolia sodan keskellä.
– Sotaan ei koskaan totu, mutta sen keskellä oppii selviytymään. Kuulemme jatkuvasti hirvittäviä tarinoita pakolaisilta, emmekä tiedä vastauksia. Haluamme olla läsnä ja kuunnella, itkeä ja nauraa yhdessä. Jo se auttaa, kun kuuntelemme. Ja kun vielä samalla olemme voineet jakaa ruokaa, se on tuonut ihmisille toivoa.
Csaba muistuttaa järjestönsä ja hankkeen motosta: ”toivoa ja ruokaa”.
– Ruoka pitää hengissä, mutta yhteys ja kuunteleminen auttavat selviytymisessä. Ilman toivoa emme selviydy.
Osa evakoista on onnistunut saamaan vuokra-asunnon kaupungista, mutta kaikille se ei ole taloudellisesti mahdollista. Siksi he joutuvat asumaan pakolaiskeskuksissa. Moni haaveilee työstä, mutta valtavan pakolaismäärän takia töitä on vähän tarjolla. Eniten kuitenkin haaveillaan kotiin paluusta, vaikka moni kertoo sen olevan mahdotonta. Koti voi olla tuhottu tai sijaitsee nyt miehitetyllä alueella. Toivo kuitenkin elää ja antaa voimia herätä uuteen aamuun.
Niin aikuisille kuin lapsillekin on järjestetty hankkeen toimesta psykososiaalista tukea. Evakkolapsille on ollut taidekerhoja, joissa he ovat saaneet askarrella ja puhua kokemuksistaan, jos siltä on tuntunut. Ketään ei ole pakotettu puhumaan, jos sitä ei halua. Kesäleirit ovat vanhempien mukaan olleet lapsille ilon pisaroita, irtautumista puuduttavasta pakolaiselämästä.
Yhdeksänvuotias Nadja kertoi kodistaan Hersonissa, Itä-Ukrainassa. Kun sota syttyi, Nadjan perhe eli useita päiviä talonsa kellarissa. Lopulta isä uskalsi viedä perheensä ulos ja omalla autolla evakkomatkalle. Matka oli pelottava, sillä heidät pysäytettiin useita kertoja venäläisten ja ukrainalaisten tiesuluilla. Lopulta he pääsivät kuitenkin Berehoveen turvaan.Berehovessa oli sukulaisia ja turvallista. Sieltä löytyi uusi koti, vaikkei se ollutkaan oman kodin veroinen. Nadja pääsi uuteen kouluun. Luokassa on 26 oppilasta, joista kuusi evakkolasta. Nadja käy säännöllisesti Fidan hankkeen taidekerhossa, joissa lapsilla on turvallinen tila tehdä käsitöitä ja puhua.
– Kokoonnumme kahdesti viikossa, enkä halua koskaan olla poissa sieltä. Siellä saan tavata kavereitani ja askarrella kaikenlaista. Haaveeni on tulla isona kokiksi, hän kertoo.
Nadja on onnellinen sikäli, ettei näe painajaisunia. Monet lapset ja aikuiset näkevät jatkuvia painajaisia kokemuksistaan.
Ukrainan ja samalla koko Euroopan tulevaisuus on epävarma. Humanitaarisen avun tarve on valtava. Ukrainan tuhansissa pakolaiskeskuksissa ollaan täysin riippuvaisia ulkoisesta avusta. Valtion kapasiteetti ei riitä auttamaan ja avustusten määrä on vähentynyt. Maailman auttamishalu näyttää hiipuvan.
Kysymys nousee väkisin mieleen: miten kaikki nämä miljoonat maan sisäiset pakolaiset selviävät jatkossa? Fidan hanke on ollut merkittävä avuntuoja lähes 5000 ihmiselle. Sitä apua tarvitaan edelleen.
Kun istumme evakkojen henkisen huollon ryhmässä, Vitalji haluaa lausua runon:
Itkemme yhdessä,Itkemme sitä, mitä meille on tapahtunut,Vain rukous on jäänyt jäljelle.
Ja niin me itkimme yhdessä. Sanoja ei enää löytynyt.
Teksti ja kuva: Olli Pitkänen, Humanitaarisen avun asiantuntija
Lue lisää
