Siirry sisältöön
Kategoriat TiedoteTeemat Second handKirjoitettu

Tiedote ultrapikamuodista

Clothes hanging in a row, on a rack

Ultrapikamuodin vastaanottamista pohditaan — sen turvallisuus huolettaa second hand -ostajia

Fida secondhand -ketjussa on pitkään seurattu keskustelua ultrapikamuodin ongelmista. Olemme pohtineet mitä tehdä, kun lahjoituksina tulee enenevissä määrin ultrapikamuotia, jonka tuoteturvallisuus on herättänyt viime aikoina keskustelua. Esimerkiksi eurooppalaiset kuluttajajärjestöt ovat ilmaisseet huolensa aiheesta. Elokuussa myös uutisoitiin  laajasti Etelä-Koreassa tehdystä tutkimuksesta, jossa kiinalaisen ultrapikamuotijättien tekstiileistä löytyi terveydelle haitallisia kemikaaleja.

Meillä on valveutuneita asiakkaita, joista moni ei halua ostaa ultrapikamuotia käytettynäkään. Tunnettuja ultrapikamuotia myyviä verkkokauppoja ovat muun muassa kiinalaiset Shein ja Temu.

Ultrapikamuoti on usein huonolaatuista ja päätyy sen vuoksi sekajätteeksi

Meillä ammattilaiset lajittelevat kaikki lahjoitukset, jotta myymälöihimme päättyy vain käyttökelpoista ja laadukasta tavaraa. Se tekstiili, joka ei ole myyntikelpoista, mutta sopii tarkempaan jatkolajitteluun, päätyy eurooppalaisiin tekstiilinkäsittelylaitoksiin. Usein esimerkiksi Sheinin vaatteet ovat olleet laadultaan niin huonoja, ettei niitä voi laittaa myyntiin tai jatkolajitteluun, vaan ne on väliaikaisesti jouduttu hävittämään sekajätteenä. Pohdimme tällä hetkellä, miten käsittelisimme ne jatkossa.

Myymälöistämme saattaa siis löytyä jonkin verran myynnissä esimerkiksi Shein-vaatetta.

Tehtävämme on suoda käyttökelpoiselle tuotteelle mahdollisimman pitkä elinkaari käytössä. Huoli ultrapikamuodin kemikaaliturvallisuudesta kuitenkin haastaa myös meitä uudelleenkäyttötoimijoita.

Jotkut ultrapikamuotibrändit on helppo tunnistaa lajittelussa, mutta osaa sen sijaan ei. Käytännössä ultrapikamuodin karsiminen lajittelussa kokonaan pois on siis varsin haastavaa.

Lahjoita vain laadukasta ja käyttökelpoista

Kannetaan yhdessä vastuuta, joten lahjoitathan meille vain laadukasta vaatetta ja tavaraa. Tekemällä vastuullisia ostopäätöksiä voit hyvillä mielin lahjoittaa vaatteen sitten, kun et sitä enää tarvitse itse.

Seuraamme ilmiön kehitystä, tutkimuksia ja lainsäädäntöä yhdessä muiden uudelleenkäyttötoimijoiden kanssa ja mietimme, miten ultrapikamuotiin liittyvään haasteeseen voisi vastata.

Fida secondhand

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Eväät elämään -kampanjan mustavalkoinen kuva, jossa äiti halaa tiukasti pientä lasta, joka katsoo kameraan.
Lue lisää

Muista maailman äitejä

Äitienpäivänä on aika muistaa lahjoituksella maailman äitejä. Eväät elämään -kampanja kutsuu sinut mukaan antamaan Itä-Afrikan äideille lahjan, joka kestää.
Kategoriat Artikkeli
Näyteikkuna, jossa mallinukkeja
Lue lisää

Fidalla on mukavaa tehdä vapaaehtoistyötä

Millaista vapaaehtoistyö Fida secondhandissa on? Lue ja ota selvää!
Kategoriat Uutinen
Kolme lasta kurkkaa saviseinäisen koulun oviaukosta.
Lue lisää

Nenäpäivä-säätiö lopettaa toimintansa 

Vajaa parisenkymmentä vuotta sitten Suomeen rantautunut Nenäpäivä-keräys päättyy Nenäpäivä-säätiön lopettaessa toimintansa.