27-vuotias sinkkunainen on Bangladeshissa heikoilla – Dipa murtaa tabuja ja rohkaisee tyttöjä

Heikot pelikortit. Sellaiset bangladeshilainen Dipa Nag Chawdhury (27) sai syntyessään. Nuori nainen on vaikeuksista huolimatta raivannut oman tiensä ja haluaa auttaa nyt muita.

Muistan, kuinka koko vuoden odotin aina joululomaa. Silloin pääsisin käymään kotona äitini luona Khulnassa, ja myös isosiskoni tulisi kotiin. Hänkin asui orpokodissa, mutta eri paikassa kuin minä. Joululoma oli parisen viikkoa pitkä. Silloin sain tavata sukulaisiani ja ystäviäni. Se oli yhtä juhlaa. Paluu orpokotiin oli puolestaan aina yhtä itkua. Olin asunut orpokodissa noin kolmevuotiaasta saakka, mutta ikävöin usein äitiä.

Kristillisen järjestön ylläpitämä orpokoti sijaitsi isolla, aidatulla alueella, eikä sieltä saanut poistua kuin kerran vuodessa. Ne, joiden perhe asui kaukana, jäivät koululle myös loma-ajoiksi. Orpokodissa oli tiukka kuri. Ruoka-aikana oli pakko syödä, ja jos ruoka ei maistunut, siitä rangaistiin muiden edessä. Kaikki toimi minuuttiaikataululla: koulunkäynti, läksyt ja ruokailut. Teini-ikäisenä olisin halunnut kapinoida, mutta ymmärsin, että vaihtoehtoja ei ollut. Sääntöjä olisi paras noudattaa. Yritin pitää rauhaa yllä.

Kirjeitä äidille

Asuin orpokodissa yli 12 vuotta. Kun ikävöin ja olin surullinen, kirjoitin pitkiä kirjeitä äidilleni. Onnistuin joskus lähettämään kirjeen työntekijöiden avulla kotiini. Virallisesti yhteydenpito ei ollut sallittua. Olimme täysin erityksissä ulkomaailmasta. Vaikka lapsuuteni oli rankka, sain kuitenkin orpokodissa hyvän koulutuksen.

Äitini on minulle tärkein ihminen maailmassa. Hän laittoi minut ja siskoni pieninä orpokotiin, jotta pääsisimme kouluun. Hän tiesi, ettei pystyisi yksin kasvattamaan meitä. Isosiskoni on nyt 34-vuotias ja naimisissa. Elän äitini kanssa, mutta viikot asun työni vuoksi vuokra-asunnossa pienessä Jashoren kaupungissa. Työskentelen Fidan kehitysyhteistyön yhteisötyöntekijänä alueen kylissä. Soittelen äidin kanssa useita kertoja päivässä. Ilman minua hän on yksin. Haluan näyttää hänelle, että rakastan häntä ja autan häntä kaikin tavoin.

Minulla ei ole isää. Mieluummin kerron, että isäni on kuollut kuin sen, että hän jätti äitini, siskoni ja minut ollessani vielä pieni.

Bangladeshissa yksinhuoltajia halveksitaan. Minäkin olen kuullut, etten ole minkään arvoinen. Olen joutunut tekemään kaksin verroin työtä sen eteen, mikä minusta on tullut: sekä taloudellisesti että kumotakseni ihmisten ennakkoluulot.

Lukion jälkeen ponnistelin tosissani pystyäkseni maksamaan yliopistomaksut ja kirjat. Annoin yksityistunteja ja työskentelin luentojen jälkeen. Jos sain jostain rahaa vaikkapa uuteen mekkoon, en koskaan ostanut mitään itselleni, vaan säästin rahat.

Olin päättäväinen. Tiesin, että jos en opiskelisi, en pystyisi huolehtimaan perheestäni. Vuonna 2019 valmistuin laskentatoimen maisteriksi. Kuulin kirkostani, että paikka Fidan maaohjelmassa on vapaana. Meitä oli useampia hakijoita, mutta minä tulin valituksi. Sain paikan Jumalan armosta.

Aukeavatko koulut enää koskaan

Joka päivä tykkään työstäni enemmän. Tapaan ihmisiä, haastattelen heitä ja opin paljon uutta.

Työssäni saan kuulla ihmisten elämäntarinoita. Kerron heille itsestäni ja olen avoin. Kehotan heitä katsomaan minua: tyttärenne voisi olla samanlainen kuin minä tai menestyä vieläkin paremmin elämässään. Elävä esimerkki on parempi kuin pelkkä puhe.

Minulla on työssäni tarkka aikataulu. Saan materiaaleja, jaan niitä ja valmennan ohjelmatyöntekijöitä. Raportoin ja otan kuvia. Hankin tietoa ja etsin käytännön esimerkkejä. Joka kuukausi kylätyössä alkaa uusi ohjelma.

Kylien ongelmia ovat muun muassa lapsiavioliitot ja -työläisyys. Ne johtuvat usein köyhyydestä, mutta myös tietämättömyydestä. Meidän täytyy kehittää näitä alueita, jotta saamme ihmisille työpaikkoja ja paremmat mahdollisuudet harjoittaa elinkeinoa.

Kaikki eivät tiedä, että alaikäisen naittaminen on laitonta. Koulutuksissa kysyn vanhemmilta, minkä ikäisenä he menivät naimisiin ja onko varhaisesta avioliitosta ollut heille jotakin hyötyä.

Kun koulut olivat koronan vuoksi pitkään kiinni, monet vanhemmat uskoivat, ettei koulu enää koskaan alkaisi. He pähkäilivät, että on parempi saada tytär naimisiin kuin turhaan odottaa. Kehotimme heitä kärsivällisyyteen.

Puhumme myös tyttöjen ja poikien välisistä suhteista. Iso tekijä on maineen menettämisen pelko: tyttö ei välttämättä pääse naimisiin, jos hänen maineensa kärsii. Meillä Bangladeshissa naimattomaksi jääminen on pahinta, mitä vanhemmat voivat lapselleen ajatella.

Lapsi tarvitsee huomiota

Saan ihmisiin helposti kontaktin. He kertovat minulle asioistaan. Voimme puhua myös kaikkein vaikeimmista asioista. Yhteyden luominen on tärkeintä. Ilman sitä ei tätä työtä pystyisi tekemään. Kun onnistun luomaan hyvän ihmissuhteen, kaikki sujuu sen jälkeen helposti.

Jokainen kylä on erilainen. Osa ihmisistä ei halua kuulla uusista asioista. Rukoilen, että ihmiset ymmärtäisivät muutoksen tarpeellisuuden.

Tilanne kylissä on vaikea. Kun miehet lähtevät aamuisin töihin, naiset jäävät kotiin. Monet koululaiset ovat olleet pitkään kotona koronan vuoksi. Mekään emme päässeet kyliin yli puoleen vuoteen. Tuona aikana pidimme kyläläisiin yhteyttä kännykän avulla ja järjestimme myös etävalmennuksia. Kysyimme ihmisiltä, miten he voivat ja mitä heidän kyliinsä kuuluu. Näimme, että lapset olivat henkisesti huonossa kunnossa. Kerroimme vanhemmille, että heidän lapsensa tarvitsevat huomiota ja sitä, että heille annetaan aikaa.

Nyt voimme taas mennä kyliin. Kasvokkaiset kohtaamiset merkitsevät ihmisille enemmän kuin puhelinkeskustelut.

Puhumme lapsen oikeuksista ja siitä, kuinka lapsia tulisi kohdella. Kerromme, miten vanhemmat voivat auttaa lapsia opinnoissa ja puhumme internetin vaaroista: lapsia pitää suojella hyväksikäytöltä ja pornolta.

Vanhemmat valittavat, että lapset ovat koko ajan puhelimen ääressä. Kannustamme heitä käyttämään nettiä hyviin asioihin.

Korostan vanhemmille, että heillä pitää olla hyvä suhde lapsiinsa. Miten he muuten voisivat tietää, jos lapsilla on ongelmia.

Kerron itsestäni ja suhteesta äitiini. Iltaisin olen vapaalla ja silloin soitan aina äidille. Olen kuin avoin kirja, kerron aina kaiken äidilleni.

Hiljaiset nousevat

Tässä kuussa puhumme kylissä hyvästä ja huonosta kosketuksesta, siitä, ettei hyväksikäyttöä tapahdu vain tytöille, vaan myös poikia voidaan käyttää hyväksi. On tärkeää, että vanhemmat kuuntelevat lapsiaan. Jos lapsi esimerkiksi ei halua mennä setänsä luokse tai halata häntä, täytyy lasta kuulla. Olemalla herkkiä kuulemaan voimme varmistaa, ettei tapahdu pahoja asioita.

Ongelmista puhuminen on kulttuurissamme uutta. Kun pidimme ensimmäisen työpajan, ihmiset eivät pystyneet puhumaan asioistaan. He olivat liian ujoja. Alussa, kun menin kyliin, ihmiset sanoivat, että “noin pieni tyttö, mitä hänellä muka on sanottavanaan”. Kun sitten aloin puhua, he päivittelivät, että kyllähän hänellä on!

Kun tapaan ihmisiä ensimmäistä kertaa, ei heillä välttämättä ole vielä omaa ääntä. Pyydän hiljaisia nousemaan ja kertomaan itsestään. Puhumattomuus on suuri ongelma. Eräs äiti, jonka tapasin koulutuksen jälkeen, sanoi, että hänen oli vaikeaa puhua lastensa kanssa, mutta nyt hän opettelee puhumaan heille.

Työni on auttanut minuakin avautumaan ja uskallan nyt ilmaista mielipiteeni. Elämä opettaa erilaisia asioita. Minusta piti tulla kirjanpitäjä, mutta nyt teen sosiaalityötä. Haluaisin mennä naimisiin hyvän miehen kanssa ja saada mielekkään elämän.

“Minua halveksitaan, koska olen sinkku”

Äitini elämä on ollut vaikea. Hän kävi koulunsa loppuun, mutta meni 16-vuotiaana naimisiin. Hänelläkin oli unelmia ja hän toivoi hyvää aviomiestä. Liian varhainen avioliitto ja hylätyksi tuleminen ovat olleet hänelle rankkoja asioita.

Minua halveksitaan, koska olen 27-vuotias ja edelleen sinkku. Moni ajattelee, että opiskelu on turhaa: naisen kuuluisi olla kotona ja naimisissa. Haaveilen sairaanhoitajan opinnoista ja väitöskirjan teosta ulkomailla. Katsotaan, mitä Jumalalla on varattuna minua varten.

Viime kesänä äitini ja minä sairastuimme koronaan ja jouduimme sairaalaan. Äidilläni on diabetes ja muita sairauksia. Hän selvisi täpärästi, mutta on vieläkin huonossa kunnossa. Pidän nyt taukoa työstäni ollakseni äitini vierellä, kun hänellä on vaikeaa.

Yleensä hymyilen. En halua olla negatiivinen. Sisälläni on kuitenkin paljon kipua. Elämäni on ollut haastavaa, mutta uskon, että juuri siksi voin auttaa muita. Haluan palvella ihmisiä ja seurakuntaa.

Fida tekee Bangladeshissa pitkäjänteistä työtä,  jotta lapsiavioliitot saadaan estettyä ja tulevaisuus olisi tytöille valoisampi. Sinä voit auttaa lahjoittamalla!