Raskaana oleva 23-vuotias Angelina Fontos pakeni kotoaan Ukrainan Užhorodista sodan alettua. Suuri elämänmuutos ja kodin jättäminen aiheuttavat huolta. Nyt Angelina on Slovakiassa Fidan tukemassa hätämajoituksessa, jossa hän kertoi tarinansa.
Olen kotoisin Užhorodista, Länsi-Ukrainasta. Kun sota Ukrainassa alkoi, olin kotona. Olen kolmannella kuulla raskaana, odotamme ensimmäistä lastamme. Olin todella peloissani, että mitä lapselleni käy, jos jäämme maahan, jossa on sota. Niinpä päätimme lähteä. Mieheni pääsi mukaan, koska silloin ei vielä ollut yleistä määräystä asetettu siitä, että jokaisen 18–60 vuotiaanmiehen täytyy jäädä Ukrainaan reserviin ja tarvittaessa mennä armeijan palvelukseen.
Rajalla jouduimme odottamaan useita tunteja, jotta pääsimme edes vähän eteenpäin jonossa. Minua pelotti, koska ihmiset yrittivät etuilla ja tönivät toisiaan.
Pelkäsin, että joku kaataa minut siinä tungoksessa, ja että jotain tapahtuisi vauvalle. Rukoilin peloissani apua Jumalalta. Yhtäkkiä viranomainen huomasi minut ja kerroin hänelle tilanteeni. Hän ohjasi minut erilleen muista, jotta pääsin pois tungoksen keskeltä. Siinä hetkessä Jumala auttoi minua!
Tällä hetkellä olemme pakolaisina Slovakiassa. Majoitumme seurakunnan järjestämässä paikassa. Meistä pidetään hyvää huolta ja saamme täällä kaiken tarvittavan. Kuitenkin minun on välillä vaikea olla. Minulla on ikävä kotiin Užhorodiin, koska veljeni ja isäni ovat siellä edelleen. Isäni on pastori paikallisessa seurakunnassa. Hän halusi jäädä palvelemaan seurakuntalaisia ja auttamaan muualta tulevia pakolaisia.
Huoli isästäni ja veljestäni on jokapäiväinen.
Kuulimme, että myös kotikaupungissamme harjoitellaan nyt pommisuojaan menemistä, sillä sireenien ääniä on kuulunut ja joitain raketteja on mennyt melko läheltä. Omalla asuinalueellamme ei ole pommisuojia lainkaan. Jos pommiskuja tulee sinnekin, on pelottavaa ajatella, miten isäni ja veljeni käy.
Tunnen pelkoa päivittäin, vaikka olen itse turvassa siskojeni, äitini ja mieheni kanssa.
Tulevaisuus mietityttää. Haluaisin palata kotiin, mutta se ei ole viisasta, koska siellä ongelmat lisääntyvät päivä päivältä. Nyt olemme tehneet päätöksen jatkaa matkaa Norjaan, jossa meillä on seurakuntakontakteja ja he ovat luvanneet ottaa meidät vastaan. Kuitenkin vastassa on uusi maa ja uusi kulttuuri. Mieltäni painavat monet kysymykset liittyen suureen elämänmuutokseen. Toisaalta, mitä muuta voin tehdä kuin mennä kohti uutta?
Kiitos kaikille, jotka olette auttaneet meitä. Voisitteko rukoilla minun ja perheeni puolesta, että elämä Norjassa sujuisi hyvin ja kaikki menisi hyvin raskauden kanssa?
