Katja Köykkä 
Maailman humanitaarisen avun päivää 19.8. vietetään muistuttamaan kriiseistä kärsivien ihmisten hädästä ja kunnioittamaan avustustyöntekijöitä – sekä nostamaan esiin heidän jaksamisensa tärkeyden.
Keskellä maailman kriisipesäkkeitä työskentelee tänäänkin lukemattomia ihmisiä, joiden tehtävänä on tuoda toivoa sinne, missä sitä on kaikkein vähiten. He tukevat, kuuntelevat ja auttavat, usein oman jaksamisensa äärirajoilla. Humanitaarisen työn kenttä on täynnä näkymätöntä kuormitusta, joka jää helposti huomaamatta.
Kriisialueilla työskentelevän arki on täynnä haasteita, joita harva ulkopuolinen ymmärtää. Pitkät työpäivät, jatkuva epävarmuus, traumaattiset tilanteet ja rajalliset palautumismahdollisuudet muodostavat ympäristön, jossa henkinen kuormitus kasvaa nopeasti.
Työntekijät, jotka omistavat elämänsä toisten auttamiseen, kohtaavat päivittäin tilanteita, jotka kuluttavat henkisiä voimavaroja äärimmilleen. He työskentelevät sodan, luonnonkatastrofien ja äärimmäisen köyhyyden keskellä – olosuhteissa, joissa inhimillinen hätä on jatkuvasti läsnä. He altistuvat itse samoille vaaroille kuin työn kohteena oleva väestö.
Kuka auttaa auttajaa?
Tutkimukset* osoittavat, että jopa 79 prosenttia humanitaarisen työntekijöistä kokee mielenterveyshaasteita, kuten ahdistusta ja masennusta. Joka toinen kärsii työuupumuksesta, ja yli 60 prosenttia on altistunut traumoille tai väkivallalle työssään. Nämä luvut kertovat ihmisistä, jotka kantavat muiden tuskaa harteillaan, usein ilman riittävää tukea tai mahdollisuutta palautumiseen.
Erityisesti paikalliset työntekijät ovat usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. He muodostavat jopa 90 prosenttia humanitaarisen työn kenttähenkilöstöstä, mutta saavat usein vähemmän tukea kuin kansainväliset kollegansa.
Paikalliset työntekijät työskentelevät usein samoissa yhteisöissä, joita kriisit koettelevat, mikä tekee heidän emotionaalisesta kuormituksestaan erityisen raskasta. Heillä on usein rajalliset mahdollisuudet psykologiseen tukeen, ja heidän työolosuhteensa voivat olla huomattavasti heikommat esimerkiksi turvattomuuden, resurssipulan ja pitkien työpäivien vuoksi.
Viime vuosina avustustyöntekijöihin kohdistuvat iskut ja väkivallanteot ovat lisääntyneet. Työn luonne edellyttää joustavuutta, nopeita päätöksiä ja jatkuvaa sopeutumista äärimmäisiin tilanteisiin samalla, kun työtunteja kertyy paljon ja omat tarpeet jäävät taka-alalle.
On tärkeää, että kansainvälisessä avustustyössä tunnistetaan paikallisten työntekijöiden erityinen asema ja panostetaan heidän hyvinvointiinsa. Tämä tarkoittaa paitsi psykologisen tuen tarjoamista myös työolojen parantamista, koulutusta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä.
Ilman tukea vaarana on, että juuri ne ihmiset, jotka ovat avainasemassa kriisien keskellä, uupuvat tai joutuvat itse avun tarpeeseen.
Miten tuetaan avustustyöntekijöiden jaksamista – esimerkki Kongosta
Avustusjärjestöjen vastuulla on rakentaa tukirakenteita, jotka huomioivat työntekijöiden henkisen hyvinvoinnin systemaattisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa ennaltaehkäisevää koulutusta resilienssistä, vertaistuen tarjoamista, traumaattisten kokemusten jälkipurkua sekä mahdollisuuksia säännöllisiin taukoihin ja lepojaksoihin.
Myös työympäristön turvallisuus ja avoin puhe mielen hyvinvoinnista ovat keskeisiä.
Työntekijälle itselleen tietoisuus omasta jaksamisesta, uupumuksen merkkien varhainen tunnistaminen sekä armollinen suhtautuminen itseensä ovat tärkeitä.
Kongon demokraattisessa tasavallassa avustustyön todellisuus on erityisen raju. Fida on vastannut tähän haasteeseen kehittämällä kokonaisvaltaisen mallin työntekijöidensä henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Malli ei ole vain reaktiivinen, vaan ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen – ja ennen kaikkea käytännönläheinen.
Joka perjantaiaamu eri puolilla toiminta-alueita Kalemiessa, Barakassa ja Gomassa työntekijät kokoontuvat yhteen hyvinvointisessioihin. Näissä tapaamisissa ei ole kyse muodollisuuksista, vaan aidosta kohtaamisesta. Työntekijät jakavat kokemuksiaan ja puhuvat tunteistaan. Jokainen saa tilaa tulla kuulluksi, ilman pelkoa arvostelusta.
Apua stressinhallintaan
Yksi tärkeimmistä käytännöistä on niin sanottu ”työviikon purku”, jossa jokainen osallistuja saa kertoa, mikä oli viikon aikana raskainta ja mikä toi iloa. Tämä yksinkertainen mutta tehokas keino auttaa purkamaan kuormitusta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tapaamiset eivät ole terapiaa, mutta ne tarjoavat turvallisen tilan, jossa monenlaiset tunteet saavat olla läsnä.
Tarvittaessa työntekijöille tarjotaan myös yksilöllisiä keskusteluhetkiä. Näissä keskusteluissa voi käsitellä henkilökohtaisia huolia tai työssä koettuja vaikeita tilanteita luottamuksellisesti. Kuuntelijana toimii koulutettu vertaistukihenkilö, joka on itse osa työyhteisöä ja ymmärtää kenttätyön realiteetit. Tarvittaessa järjestetään myös ulkopuolista ammatillista tukea.
Hyvinvointimalliin kuuluu myös kuukausittainen tapaaminen ryhmänvetäjien kesken, jossa kerätään palautetta viikoittaisista tapaamisista ja tarkastellaan työntekijöiden jaksamista laajemmin. Näiden sessioiden avulla voidaan tunnistaa toistuvia haasteita ja kehittää tukitoimia edelleen.
Käytännönläheisyys näkyy myös koulutuksissa, joita järjestetään säännöllisesti. Työntekijöitä koulutetaan stressinhallinnan keinoihin, tunneälyn kehittämiseen ja mielen hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Koulutuksissa opetellaan esimerkiksi, miten tunnistaa oman uupumisen merkit ajoissa, miten asettaa rajoja ja miten palautua tehokkaasti.
Pienillä teoilla on suuri vaikutus
Yksi suosituimmista käytännöistä on rentoutusharjoitukset, joita tehdään osana viikoittaisia tapaamisia. Hengitysharjoitukset, kehon ja mielen maadoittamisharjoitukset ja ohjatut visualisoinnit auttavat rauhoittamaan hermostoa ja palauttamaan kehon ja mielen tasapainoa. Näitä harjoituksia voi tehdä myös itsenäisesti kenttätyön keskellä vaikka pakolaisteltassa, autossa tai tauolla.
Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Työntekijät kertovat kokevansa olonsa tuetuksi, työyhteisöissä on enemmän avoimuutta ja empatiaa, ja jaksaminen on parantunut.
Malli on osoittanut, että pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus – kunhan ne tehdään johdonmukaisesti ja sydämellä.
Kuka tarvitsee tukea?
Kaikki avustustyössä työskentelevät tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä, tarpeista nousevaa tukea riippumatta roolista, iästä tai kokemuksen määrästä. Henkinen hyvinvointi ei ole sivutuote, vaan se on työn perusta. Olipa kyseessä ensikertalainen vapaaehtoinen tai pitkän uran tehnyt kriisialueiden veteraani, henkinen kuorma vaikuttaa tavalla tai toisella kaikkiin.
Jokainen työntekijä, joka antaa itsestään auttaakseen muita, ansaitsee tulla itsekin tuetuksi. Tämä ei ole vain inhimillistä – se on välttämätöntä ja se on ammatillisen toiminnan ehto.
Blogin kirjoittaja: Katja Köykkä
*Lähteet:
https://digitalcollections.sit.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=3779&context=isp_collection
https://www.devex.com/news/devex-newswire-humanitarian-burnout-why-aid-workers-are-leaving-the-field-108244
ALNAPin (Active Learning Network for Accountability and Performance in Humanitarian Action) raportti vuodelta 2022
