Blogin kirjoittaja: Heidi Ärling 
Lähetystyöntekijä, Romano Mission työntekijä Heidi Ärling kirjoittaa kohtaamisesta, joka muutti hänen elämäänsä.
Joulun aikaan mieli herkistyy – ainakin minulla. Ehkä joulussa on jotain, joka pysäyttää kiireen ja saa miettimään, mitä oikeasti odotan elämältä. Materiaa minulla on tarpeeksi, mutta sydämeni palaa niiden puolesta, joilla ei ole edes sitä, mitä me pidämme itsestäänselvyytenä – lämpöä, ruokaa tai paikkaa, jota kutsua kodiksi. Lähetystyöntekijänä sydämeni sykkii erityisesti eurooppalaiselle romanikansalle, heille, jotka usein jäävät yhteiskuntien marginaaliin.
Romanit ovat Euroopan suurin vähemmistö, mutta myös yksi heikoimmassa asemassa olevista kansoista. Heitä on EU:n alueella noin 10–12 miljoonaa, ja erityisesti Itä-Euroopassa monet heistä elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Kylmä maa jalkojen alla, rikkinäiset seinät ympärillä ja tyhjät katseet lasten kasvoilla ovat todellisuutta, jossa moni heistä elää päivittäin. Silti romanit eivät ole toivottomia. Heissä on uskomaton elämänvoima ja sitkeys, mutta me voimme auttaa kantamaan heidän taakkaansa.
Kohtaaminen, joka jätti jäljen sydämeeni
Eräällä matkalla Eurooppaan saavuimme pieneen kylään lokakuun hyytävässä tihkusateessa. Talon edustalla maa oli täynnä jäisiä lammikoita. Koputimme oveen, joka narisi hiljaa avatessaan meille näkymän, jota en koskaan unohda. Pieni, ehkä 7-vuotias poika seisoi ovenraossa. Hänen vaatteensa olivat vähäiset, kasvot likaiset ja katse pelokas, mutta samalla utelias.
Astuin sisään taloon, ja jääkylmä ilma iski kasvoilleni. Lattia oli mutainen, seinistä tihkui kosteutta. Huoneessa oli sänky, jossa makasi useita lapsia. Yksi heistä, vain puolivuotias vauva, oli puettu liian pieneen potkupukuun. Hänen jalkansa pilkottivat puvun ulkopuolella, kylmänsinisinä. Hänen pienet silmänsä olivat sameat ja rähmivät, katse lasinen ja tyhjä. Tunsin, kuinka kyynelten tulva valtasi silmäni. En pystynyt puhumaan, käteni vapisivat avuttomuudesta.
Lähdin hetkeksi ulos. Katsoin taivasta ja huusin mielessäni: ”Jumala, miksi annat minun nähdä tämän? Miksi annat tämän kivun, kun en kestä sitä?” Sydämeni tuntui pakahtuvan. Mutta juuri siinä hetkessä koin, että joku kuiskasi minulle: ”Et voi pelastaa koko maailmaa, mutta aloita yhdestä. Se riittää.”
Tuo hetki muutti minut. Palasimme taloon seuraavana päivänä kamiinan kanssa, ja perhe sai lämpöä. Tämä ei riittänyt – heidän tilanteensa ei antanut minulle rauhaa. Keräsimme varoja Suomessa ja saimme lopulta rakennettua heille uuden kodin. Jouluun mennessä perheellä oli lämmin, turvallinen talo ja ruokaa pöydässä. Tuo kokemus muistutti minua siitä, että jokainen pienikin teko voi olla toivon kipinä.
Romaninaisen ääni toivon ja muutoksen tukipilari
Romaninaisena tiedän, kuinka suuri rooli naisilla on yhteisöissään. He ovat perheidensä tukipilareita, ne näkymättömät voimat, jotka pitävät kaiken koossa. Äideillä on valtava vaikutus lastensa tulevaisuuteen, mutta liian usein heidän äänensä jää kuulematta. Meidän tehtävämme on kuunnella ja toimia – rohkaista heitä, antaa heille työkaluja ja tukea heidän pyrkimyksiään.
Äitinä ajattelen usein, millaista tulevaisuutta lapseni rakentavat. Mietin, miten voimme yhdessä auttaa heitä, joilla ei ole mitään. Romanina ymmärrän, kuinka syvään syrjintä ja köyhyys voivat haavoittaa, mutta myös sen, kuinka toivo voi luoda uutta. Kun tuemme romaniyhteisön naisia ja perheitä, voimme nähdä muutoksen siemenen itävän. Se on hidas prosessi, mutta se on mahdollinen.
Mitä sinä voit tehdä?
Joulu on toivon juhla. Se muistuttaa meitä siitä, että pimeyden keskellä voi syttyä valo, joka valaisee tietä eteenpäin. Toivon kipinä -keräys on mahdollisuus olla osa tätä valoa. Kun osallistut, olet mukana sytyttämässä kipinää, joka voi muuttaa elämän.
Ehkä et voi pelastaa koko maailmaa – mutta yhdelle ihmiselle voit olla ero toivottomuuden ja toivon välillä. Se on valtava lahja, suurempi kuin mikään muu. Jokainen pienikin teko on kuin kynttilä, joka valaisee pimeyttä.
Kun autamme toisiamme, joulun sanoma herää eloon. Annetaan lämpöä, ruokaa, toivoa ja tulevaisuudenuskoa niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Tässä on joulun todellinen ydin: välittämisessä, antamisessa ja yhdessä olemisessa.
Haastan sinut mukaan Toivon kipinä -keräykseen. Lahjoittamalla voit olla osa muutosta. Kun lahjoitat, tiedät tehneesi jotakin arvokasta – jotain, joka tuo toivon ja joulumielen ihmiselle, joka kaipaa sitä kipeästi. Sytytetään yhdessä kynttilä pimeyden keskelle. Tehdään tämä joulu merkitykselliseksi.
Blogin kirjoittaja: Heidi Ärling
”Hei, olen Heidi Ärling, Romano Missiossa Naisten Kulmassa rikostaustaisten naisten palveluohjaaja ja monen muun ”projektin” keskellä tasapainotteleva multitaskaaja. Olen romani, äiti, vaimo, mummo ja lähetystyöntekijä, mutta olen myös kuppikakkujen taiteilija ja ompelukoneen mestari. Arjessa roolini vaihtelevat, mutta yksi asia pysyy: usko siihen, että pienet teot voivat muuttaa maailmaa.
Olen saanut tehdä lähes 20 vuotta lähetystyötä, joka on vienyt minut ympäri maailmaa – erityisesti romanikansan pariin. Tärkein taitoni? Ehkä se, että osaan nauraa – itsellenikin, koska huumori keventää elämää. Minusta sanotaan, että osaan tehdä elämästä hitusen helpompaa ja nähdä mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei heti huomaa. Uskon, että toivon kipinä voi syttyä jokaisessa meissä – ja sen myötä myös maailmassa. ”
