Joonas Haverinen 
Kivisten kumpujen ympäröimässä laaksossa levittäytyy Halabja. Koillisessa Irakissa, Kurdistanin itsehallintoalueella sijaitseva pieni kaupunki on kokenut traumaattisen historian, jonka vaikutukset näkyvät yhä tänään.
80-luvun lopulla Irakin entinen diktaattori Saddam Hussein määräsi Halabjan siviiliväestöä kohtaan hirvittävän kemiallisen iskun. Sen vuoksi Halabjan alueella syntyy tänä päivänäkin keskivertoa enemmän vammaisia lapsia.
Traumat elävät väestön mielissä edelleen, ja vammaisuuteen liittyy myös häpeän tunteita. Alueella onkin erityinen tarve osallistavan koulutuksen tukemiselle, jotta myös vammaiset lapset huomioidaan opetuksessa.
Koulunkäynti mahdollistaa ilon ja tulevaisuuden
Tavallisen halabjalaisen perheen kotona hiljaa rämisevä ilmastointilaite puhaltaa tasaisen varmasti kylmää ilmaa olohuoneeseen. Ulkona porottava aurinko ja ympäröivän erämaan tuottama kuiva kuumuus luovat kontrastia viileään sisätilaan.
Saamme kunnian vierailla kodissa, jonka katon alla asuu äiti Barin Akramin lisäksi kuulovammainen isä, kuulovammainen tytär Bafran sekä nuoremmat sisarukset.
Äiti ilahtuu, kun kysymme onko kouluun pääsy muuttanut 11-vuotiaan tyttären elämää.
– Aiemmin Bafran ei puhunut juuri ollenkaan. Hän oli erittäin hiljainen, Barin kuvailee tytärtään.
Minut tekee äitinä ylpeäksi se, kun tyttäreni läpäisee luokkia koulussa.
Barin Akram, Irak
Saatuaan mahdollisuuden käydä koulua, tytär muuttui äitinsä mukaan täysin.
– Koulun erityisopettajat ovat tukeneet tyttöäni. Hänelle oli myös suureksi hyödyksi, kun hän pääsi osallistumaan kesäkouluun ennen lukuvuoden alkua, Barin kertoo.
Fidan kumppanijärjestö alueella on Halabjan vammaisjärjestö, Halabja Disabled Organization (HDO). Se järjesti hiljattain halabjalaisille lapsille osallistumisen viittomakieliseen matematiikan kilpailuun. Kilpailussa lapset laskivat viittomakielellä. Bafran oli yksi osallistujista ja hän voitti kyseisen kilpailun.
– Minut tekee äitinä ylpeäksi se, kun tyttäreni läpäisee luokkia koulussa. Kilpailun voitto oli meille myös suuri ilonaihe, Barin-äiti kuvailee.
– Toivon, että koulunkäynnin avulla tyttäreni itsenäistyy kasvaessaan. Äitinä en kuitenkaan voi olla tukemassa häntä ikuisesti, Barin pohtii.
Tytär Bafran kertoo itse, että hänelle koulunkäynti on tuonut ystäviä ja se tekee hänet iloiseksi.
Vammaiset lapset, kuten Bafran, voivat käydä normaalisti koulua, jos opettajilla on osaamista tukea heidän oppimistaan. Se heijastuu myös Bafranin vastauksessa kysymykseen siitä, minkälaisesta opettajasta hän pitää.
– Luonnontieteiden opettaja on hyvä, koska hän auttaa minua, Bafran tiivistää.
Nuorempana ujolle ja tekemisen puutteen vuoksi kotona paljon aikaa viettäneelle Bafranille koulunkäynti on tuonut myös unelman omasta tulevaisuudesta.
– Isona haluaisin olla liikunnan opettaja, Bafran sanoo.
Erityisopettajat tuomassa muutosta
Sharazoor-nimisen alakoulun resurssihuoneessa erityisopettaja Rangin Marf kertoo, että Halabjassa koettiin läpimurto, kun HDO aloitti toimintansa alueella.
– Osallistuin erityisopettajien koulutukseen ja ymmärsin, että yksi päätehtävistäni on levittää tietoa inklusiivisesta koulutuksesta ja vammaisten lasten oikeuksista, Marf kertoo.
Marfin mukaan yksi merkittävimmistä tuloksista on perustettu erityisopettajien komitea, joka laati alueen päättäjille raportin erityisopettajien havaitsemista haasteista, kuten esteettömyyden, asianmukaisten vessatilojen tai resurssien puutteesta.
Nyt paikallinen hallinto on jo reagoinut suurimpaan osaan listatuista haasteista ja tilanne on parantunut merkittävästi.
– Aiemmin vammaisia lapsia kiusattiin koulussa, mutta se on nyt muuttunut, Marf iloitsee.
Rangin Marf kertoo, että vammasta tai terveyden tilasta riippuen, kaikki vammaiset lapset eivät välttämättä valmistu koulusta. Hän näkee silti, että koulunkäynnin mahdollisuus auttaa kaikkia vammaisia lapsia löytämään taitoja, joita heillä on. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ystävien löytäminen on kaikille hyödyksi.
– Opetussuunnitelmaa pitäisi edelleen yksinkertaistaa vammaisille lapsille. Jotkut opettajat tekevät jo niin, mutta jotkut eivät. Haasteena on se, että opettajat eivät saa kompensaatiota ylimääräisestä työstä, Marf toteaa.
Rangin Marf näkee kuitenkin Fidan ja HDO:n yhteistyön helpottaneen sitä, kuinka opetushenkilökunta pystyy kohtaamaan vammaiset oppilaat ja tukemaan heitä.
– Meillä on nyt läheisempi suhde vammaisten lasten vanhempiin perustamiemme Whatsapp-ryhmien kautta, Marf kertoo.
Muutos on yhteistyön tulosta
Koulussa, jossa erityisopettaja Rangin Marf työskentelee, on 492 oppilasta ja 28 heistä on vammaisia. Jos tilannetta vertaa vain 16 vuoden päähän, niin muutos on ilmiselvä. Vuonna 2009 vammaisia lapsia oli koulussa vain yksi.
Muutoksen taustalla on vahva vaikuttamistyö, jota HDO on Fidan tukemana tehnyt. Halabjalaiset perustivat HDO-järjestön vuonna 2016 ja siitä lähtien he ovat vahvistaneet vammaisten lasten ja nuorten asemaa yhteiskunnassa.
Viime vuosien aikana HDO on järjestänyt Halabjassa kesäkouluja ennen lukuvuoden alkua. Ne ovat helpottaneet vammaisten lasten sopeutumista kouluun sekä luoneet heille tärkeitä kaveruussuhteita. Vuonna 2024 kesäkouluihin osallistui yhteensä 107 vammaista lasta.
Erityisopettajien kouluttaminen ja heidän työllistymisensä tukeminen on toinen keino, jolla HDO on tukenut osallistavampaa koulutusta. Aiemmin erityisopettajia ei alueella ollut. Nyt heitä on jo pienen kaupungin kouluissa kymmeniä. Vuonna 2024 kouluihin palkattiin yhdeksän uutta erityisopettajaa.
HDO on lisäksi vaikuttanut paikallisten päättäjien suuntaan, jotta kouluista tulisi esteettömiä. Vaikuttamistyön tuloksena kouluihin on rakennettu ramppeja ja kouluissa on otettu käyttöön resurssihuoneet. Näissä huoneissa vammaiset oppilaat voivat saada tarvitsemaansa erityistä tukea osaavilta erityisopettajilta.
Ajattelutavan muutos
HDO:n vanhempi projektikoordinaattori Karwan Ali oli nuorena itse Sharazoor-koulun oppilas. Hänellä on synnynnäinen lonkkavamma, jonka vuoksi hän jäi liikkuessaan muista oppilaista jälkeen.
Nyt Ali iloitsee näkemästään muutoksesta entisessä koulussaan. Jokin hänessä itsessäänkin on muuttunut.
– Ennen ajattelin, että vammaisille lapsille pitäisi olla omat erilliset koulunsa. Nykyään ajattelen, että kaikki koulut tulisi suunnitella universaalisti kaikille oppilaille sopiviksi, Ali tiivistää.
Työtä tuetaan Suomen kehitysyhteistyövaroin.
