Milka Myllynen 
Kun äidit yhdistävät voimansa, syntyy todellista muutosvoimaa. Köyhyys alkoi sen myötä taittua kenialaisessa waata-yhteisössä. Säästö- ja lainaryhmät mahdollistavat naisille taloudellista turvaa.
Joukko naisia vetää muovituoleja lähemmäs toisiaan. Paahtava aurinko porottaa ulkona, eikä seurakunnan katon varjossa ole juuri viileämpää. Rakennuksessa on vain kaksi saviseinää, ja avoimet sivut tarjoavat näkymän seurakunnan pihan yli läheiselle pellolle. Se helpottaa lasten vahtimista, kun he liikkuvat vapaasti naisten kokoontuessa.
Paikalla olevat naiset ovat tavallisia äitejä eri kylistä Malindin alueella Kenian kaakkoisrannikolla. He ovat kokoontuneet säästö- ja lainaryhmään, joka kuuluu Fidan kehitysyhteistyöhön alueella.
Jotkut ovat tulleet tapaamiseen tien toiselta puolelta, toiset viiden kilometrin kävelymatkan päästä, ja muutamat ovat taittaneet jopa seitsemän kilometriä päästäkseen mukaan.
Lyhyen hiljaisuuden jälkeen he alkavat kertoa elämästään. Lapsiavioliitot ja teiniraskaudet ovat köyhissä yhteisöissä yleisiä – jopa 10-vuotiaita tyttöjä naitetaan. Suurin syy tähän on taloudellinen ahdinko.
Lapsiavioliitot ja teiniraskaudet ovat köyhissä yhteisöissä yleisiä.
– Monet tytöt eivät käy koulua, koska perheillä ei ole siihen varaa. Nämä nuoret tytöt ovat alttiita hyväksikäytölle, mikä on meille vanhemmille suuri huoli, Irene aloittaa.
Muut naiset nyökkäilevät. Joku toteaa, että onnekkaimmat heistä menivät naimisiin vasta parikymppisinä, mutta osa hyvin nuorena. Silloin koulunkäynti keskeytyy, eikä työnsaaminen ole myöhemmin helppoa.
– Jos meillä on tarpeeksi rahaa ja tietoa huolehtia tytöistämme, saamme heidät kouluun. Silloin he eivät ole vaarassa joutua hyväksikäytön uhreiksi, perheenäiti Emily lisää.
Lasten koulutusta täytyy tukea
Näiden kylien äitien suurin huoli on lukutaidottomuus ja lapset, joilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua. Irene itse on käynyt koulua vain neljännelle luokalle asti. Naimisiinmenon jälkeen hänen puolisonsa antoi hänen opiskella päiväkodin opettajaksi, mutta lasten synnyttyä työt jäivät, eikä uuden työn löytäminen ole ollut helppoa.
– Tuntui, että oma elämäni loppui siihen, Irene sanoo.
Tuntui, että oma elämäni loppui siihen.
Äidit ovat yhdistäneet voimansa varmistaakseen, että heidän lapsensa saavat käydä koulunsa loppuun. Se ei ole helppoa, mutta he haluavat lapsilleen paremman tulevaisuuden. Irene esimerkiksi otti pienlainan ja osti kaksi vuohta. Myöhemmin hän pystyi hankkimaan lehmän – juuri silloin, kun hänen nuorin tyttärensä oli pääsemässä yliopistoon. Lehmästä saadut tulot mahdollistavat tyttären opiskelun, toisin kuin kahden vanhimman sisaruksen kohdalla, jolloin perheellä ei ollut varaa koulumaksuihin.
Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Syrjäisillä seuduilla koulut sijaitsevat kaukana, eikä pienten koululaisten ole mahdollista kävellä pitkää matkaa. Julkista liikennettä tai omia autoja ei ole, joten lasten on ensin kasvettava tarpeeksi, ennen kuin he voivat aloittaa koulun. Siksi moni aloittaa sen jopa viisi vuotta myöhässä.
– Silloin lapsi ei voi olla omanikäistensä joukossa, sanoo harmaaseen hameeseen pukeutunut äiti.
Kuivuuden runtelema yhteisö
Köyhät yhteisöt, joilla ei ole toimivaa infrastruktuuria, kärsivät kuivuudesta erityisen raskaasti. Juoma- ja kasteluvedestä on pulaa, ja maataloudesta elantonsa saavat perheet ovat vaikeuksissa.
– Olemme hyvin syrjäytynyt yhteisö, Irene kertoo. Hän selittää, että eristyksissä sijaitseva pieni kylä ei saa apua ulkopuolelta, vaikka sen haasteet tuntuvat monille ylitsepääsemättömiltä.
– Me naiset päätimme, että jotain on tehtävä. Perustimme säästö- ja lainaryhmiä, Irene sanoo päättäväisesti.
Syrjäinen sijainti ja heikko koulutustaso ajavat yhteisön yhteiskunnan laitamille. Tavalliselle perheenäidille esimerkiksi pankkilaina on käytännössä mahdoton, ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat vähäiset.
Säästö- ja lainaryhmien ansiosta naiset voivat kuitenkin kartuttaa pääomaa ja hakea tarvittaessa lainaa myös pankista.
Yhteinen päämäärä
Naiset ovat osa laajempaa säästö- ja lainaryhmien verkostoa, joka tarjoaa pienlainoja yhteisön sisällä ja antaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa edes hieman omaan tulevaisuuteensa. Verkostossa on yhteensä 1450 jäsentä. Kaksi vuotta sitten käynnistynyt toiminta on kasvanut nopeasti, ja ryhmät kokoontuvat kerran kuukaudessa.
Monet kävelevät tuntikausia päästäkseen tapaamiseen – mutta se on sen arvoista. Irene korostaa, että he saavat tehdä asioita yhdessä ja ennen kaikkea elää yhdessä.
– Joku saa lainan tässä kuussa, toinen ensi kuussa, kertoo Irene, joka toimii koko verkoston puheenjohtajana.
Ryhmätoiminnan johtaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Välillä Irene haluaisi luovuttaa, sillä ryhmät tarvitsevat paljon tukea. Lainojen lisäksi yhteisön jäsenille on järjestetty koulutusta esimerkiksi viljelytekniikoista, mutta tieto ei vielä riitä ratkaisemaan kaikkia kuivuuden aiheuttamia haasteita.
– Kun haluan lopettaa, rukoilen ja sitten soitan Charlesille, Irene nauraa ja viittaa Fidan hankekoordinaattoriin Charles Onyandoon.
Irene kuitenkin tietää, että häntä tarvitaan, onhan hänet juuri valittu uudelle puheenjohtajakaudelle. Naiset haluavat ennen kaikkea lisää tietoa. He toivovat oppivansa enemmän vanhemmuudesta. He haluavat, että heidän lapsillaan on tulevaisuus.
