Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliTeemat KehitysyhteistyöKirjoitettu

Kenialainen opettaja Victor rakentaa lapsille parempaa tulevaisuutta puuron ja puiden avulla

Kenialaisen koulun johtava opettaja Victor Musha tekee töitä sen eteen, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus päästä kouluun ja rakentaa itselleen parempaa tulevaisuutta. Työkaluina hänellä on muun muassa kouluruoka ja puiden istutus.

Bodoin kylä sijaitsee Kenian kaakkoisosan rannikkoseudulla, mutta kaukana alueen helmestä, turisteja houkuttavasta Intian valtamerestä. Rannikkoseutu on Kenian köyhintä aluetta ja erityisesti maaseudun asukkaat kärsivät rankasta kuivuudesta. Sen vuoksi monet perheet taistelevat kuihtuvien elinkeinojensa kanssa, eikä ruokaa riitä tarpeeksi.

– Osa lapsista täällä ei voi tulla kouluun, koska he ovat liian nälissään ja välimatkat kouluun ovat monille liian pitkiä, sanoo Bodoin koulun johtava opettaja Victor Musha.

Usean kilometrin koulumatka helteisessä säässä kävellen on niin raskas, että monesti lapsia huippaa jo aamulla, kun he pääsevät perille. Tämän vuoksi koulu tarjoaa hallituksen tukemana koululaisille puuroa.

Bodoissa sijaitsevan koulun oppilaita hyppimässä narua koulun pihalla.

Bodoin kyläkoulussa on 300 oppilasta esikoululaisista kahdeksasluokkalaisiin asti. Pienimmät oppilaat ovat 3–5 -vuotiaita. Koululle on rakennettu Fidan maaohjelman tukemana käsienpesupisteitä, mikä on iso parannus koulun tiloihin. Osalla ryhmistä ei kuitenkaan ole vielä omaa luokkahuonetta, vaan opetus tapahtuu ulkona paahtavassa auringonpaisteessa.

Laadukas opetus

Luokkakoot kasvavat koko ajan. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi lapsi pääsee kouluun. Samalla tarvitaan kuitenkin parempia tiloja ja enemmän koulutettuja opettajia, jotta oppimisen laatu säilyy. Oppimisen laatuun liittyy myös opetuskieli.

– Tämä on sekalainen yhteisö, jossa puhutaan 4–5 eri äidinkieltä, mutta koulussa käytämme vain swahilia ja englantia, Victor selittää.

On erityisen tärkeää, että monikielisessä yhteisössä opettajilla on kykyä ja ymmärrystä tukea lapsia swahilin ja englannin opiskelussa.

Bodoin yhteisössä tarvitaan myös terveysvalistusta. Fidan ja paikallisen kirkon pitämien työpajojen seurauksena koulun seinällä on valtava maalaus, jossa lukee: ”Kuukautiseni ovat upeat!”. Se on tärkeä viesti ja iso muutos aiempaan, sillä menkkojen takia tytöt ovat joutuneet jäämään aiemmin koulusta kokonaan pois. Koulutusten myötä ymmärrys kuukautisista on parantunut. Koulu haluaa rohkaista perheitä ja tyttöjä koulunkäyntiin kuukautisista riippumatta.

Bodoin koulun seinään maalatussa tekstissä lukee ”Kuukautiseni ovat upeat.”

Puiden istuttaminen vahvistaa ympäristöä

Victorilla on haaveena rakentaa koululle oma kirjasto, tietokoneluokka sekä iso halli. Hän haluaa tarjota lapsille paremman tulevaisuuden. Osana sitä on ympäristöstä huolehtiminen.

– Istutamme puita, jotta ympäristömme voi hyvin, Victor selittää.

Victor Musha pitää ympäristön tilan vahvistamista tärkeänä.

Metsiä on kaadettu alueelta paljon, ja siksi uusien puiden istuttaminen on äärimmäisen tärkeää. Se vahvistaa ympäristön kestävyyttä. Lisäksi myöhemmin puuta voi osittain käyttää myös hyötykäyttöön, kuten huonekalujen tekoon. Tärkeintä on kuitenkin rakentaa lapsille tulevaisuutta elinvoimaisessa ympäristössä.

Fidan ja Kenian Full Gospel -kirkon kehitysyhteistyö sai aikaan hienoja tuloksia vuonna 2024:

  • Yli 3 000 oppilaan koulunkäynnin mahdollisuudet parantuivat.
  • Yli 970 vanhempaa osallistui koulutuksiin lasten oikeuksista.
  • Yli 40 opettajaa alkoi käyttämään uusia metodeja ja työkaluja opettamiseen.
  • Yli 370 opettajan ja oppilaan tietoisuus ympäristön kestävyydestä sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta parantui.

Auta perheitä Itä-afrikassa

Lahjoita ja auta

Eväät elämään -lahjoita nyt! Mustavalkoisessa kuvassa äiti halaa lastaan. Eväät elämään -kampanjan mustavalkoinen kuva, jossa äiti halaa tiukasti pientä lasta, joka katsoo kameraan.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Kolme pokotmiestä istumassa puunrungon päällä.
Lue lisää

Ugandalaiset miehet haastavat perinteitä ja nousevat muutoksen kärkeen

Ugandalaiset miehet näyttävät, että muutos on mahdollinen – myös kulttuurissa, jossa perinteet ovat vahvoja.
Kategoriat Uutinen
Savan Centre nuorisokeskus kuvattuna sen sisäänkäyntiportin ulkopuolelta.
Lue lisää

“Tärkeintä on rohkeus aloittaa” – Savan Centre rohkaisee Laosin nuoria unelmoimaan

Savan Centre -nuorisokeskus Laosissa tarjoaa paikan, jossa nuoret voivat kasvaa sekä löytää omat lahjansa ja uskoa tulevaisuuteen.
Kategoriat Henkilötarina
Ryhmä ihmisiä seisoo ympäryssä ja keskellä maassa on laattaa saippuaa.Saippuan valmistus tuo naisille toimeentuloa Tansaniassa.
Lue lisää

Saippuan valmistus tuo naisille toimeentuloa Tansaniassa: ”Nyt voin syödä päivittäin” 

Saippuan valmistus muutti Upendon elämän Tansaniassa. Fidan ja paikallisen kirkkokunnan yhteistyö tuo maaseudun naisille toimeentuloa ja koulutusta.