19-vuotias Irene istui Zahónyn raja-asemalla odottamassa pääsyä eteenpäin. Mielessä myllersi pelko. Pelko siitä, että maailmaan pyrkivä pieni lapsi syntyisi keskellä asemaa. Kolmen päivän ajan Irene odotti äitinsä ja sisaruksiensa kanssa apua. Sitä ennen he olivat odottaneet pitkään Ukrainan puolella, että pääsevät ylittämään rajan.
Kolmen päivän odottelun jälkeen Irenen perhe pääsi Fidan kumppanin, Unkarin romanimission, järjestämään majoitukseen. Samoihin aikoihin pikkuinen ilmoitti olevansa kyllästynyt odotteluun. Nuori äiti kiidätettiin unkarilaiseen sairaalaan. Toinen päivä maaliskuuta eli viikko sodan alkamisen jälkeen Irene synnytti terveen lapsen. Nyt Irene istuu hätämajoituksen levitettävällä sohvalla ja vaikuttaa rauhalliselta.
– Olin todella peloissani, että lapsi syntyisi rautatieasemalla. Siksi hän ehkä syntyikin ennen aikojaan, kun stressasin niin paljon, Irene pohtii.
Synnytys oli Irenen mukaan helppo eikä kovin kivulias.
– Olen kiitollinen kaikesta siitä avusta, mitä sairaalassa sain, hän sanoo.
Pakomatkalla syntynyt lapsi on Irenen toinen. Ensimmäinen menehtyi aivan pienenä sairauteen. Isä ei ole vielä nähnyt lastaan, sillä hänen piti jäädä Ukrainaan. Sinne Irenen siskokin päätti palata, kun koti-ikävä ja epätietoisuus kalvoivat mieltä. Irene itse ei aio palata. Hänen äitinsä on samaa mieltä, sillä kotiseudulla ei ole riittävästi ruokaakaan enää.
En tiedä vielä, mitä haluan tehdä tai minne haluan mennä.
Hätämajoituksen toinen huone on varattu äidille ja lapselle. Peitot on taiteltu siististi ja nurkassa on pino vaatteita. Toisessa nurkassa on pinnasänky, jonka reunoilla roikkuu muutamia vaatteita. Nurkassa kököttää jääkaappi, josta Irenen pikkuveli käy hakemassa pillimehun.
Vaaleanpunaiseen villatakkiin pukeutunut Irene pitää hellästi sylissään pientä tuhisevaa nyyttiä. Pienten sukkien peittämät kädet hierovat välillä kasvoja ja kulmat menevät kurttuun. Muuten pienokainen nukkuu rauhaisaa unta – täysin tietämättä sitä, miten epävarmaan ja kaoottiseen tilanteeseen hän on syntynyt.
– En tiedä vielä, mitä haluan tehdä tai minne haluan mennä, Irene pohtii.
Kodin jättäminen ja synnytys ovat vieneet voimia. Irene haukottelee. Vaikka pikkuinen nukkuukin hyvin yöt, herättää hän nuoren äidin jo viiden aikaan aamulla.
Kaikesta huolimatta lapsi sai nimekseen Abram – Isä on ylistetty. Kaiken keskellä hän on täydellisen ihmeellinen. Viaton ja pieni lapsi, joka ansaitsee mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen ilman pelkoa ja puutetta.
Apua heille, jotka eivät sitä muualta saa
Fidan apu Ukrainassa ja lähialueilla käynnistyi pian sodan syttymisen jälkeen. Kentältä saatujen tietojen mukaan pakolaisilla on pulaa elämisen perustarvikkeista. Monet heikoimmassa asemassa jo Ukrainassa olleet, kuten romanit, ovat kohdanneet syrjintää myös hädän keskellä. Yksin matkaavat naiset ja lapset ovat ilmeisessä riskissä joutua ihmiskaupan uhriksi.
Fidan kumppanijärjestöjen ja -kirkkojen avulla sotaa paenneet ovat saaneet luotettavaa ja turvallista apua. Apu on käynnistetty Ukrainassa, Unkarissa sekä Romaniassa. Tarpeet ovat olleet varsin arkisia: hätämajoitusta, ruokaa, hygieniatarvikkeita, lääkintätarpeita ja lämmikettä. Pidemmällä tähtäimellä pyritään varmistamaan psykososiaalinen tuki traumoja kokeneille. Avun arvioidaan tavoittavan yli 50 000 ihmistä.
Kussakin kohteessa pyritään tavoittamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Monelle tärkeintä on nyt pysyä turvassa. Alku uudessa elämänvaiheessa ei ole helppo. Sodan arvet jäävät elämään. Lahjoittamalla sinä voit auttaa.
