Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Kehitysyhteistyö, LahjoittaminenKirjoitettu

Uudistunut Nenäpäivä on käynnissä!

Kolme lasta kurkkaa saviseinäisen koulun oviaukosta.

Fida on jälleen mukana kahdeksan järjestön yhteisessä kampanjassa maailman lasten hyväksi. Uudistunut Nenäpäivän Show nähdään Nelosella la 22.3.

Nenäpäivä kutsuu kaikki mukaan levittämään iloa ja luomaan muutosta, sillä pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus. Kampanja järjestetään nyt ensimmäistä kertaa maaliskuussa, ja se huipentuu uuteen Nenäpäivä Show’hun Nelosella.

Koulutusta, terveyttä ja ravintoa

Maailman avuntarve on suurempi kuin koskaan, mutta samalla rahoitusvaje vaikeuttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tukemista. Nenäpäivän varoilla edistetään lasten koulutusta, turvaa, terveyttä ja ravinnonsaantia eri puolilla maailmaa.

Fida ohjaa Nenäpäivän keräämät varat ohjelmiinsa Ugandassa, Burundissa, Keniassa ja Tansaniassa. Työ keskittyy lasten oikeuksien edistämiseen, koulunkäynnin tukemiseen ja erityisesti vammaisten lasten aseman parantamiseen.

Tavoitteena on luoda lapsille turvallinen elinympäristö ja tarjota laadukasta opetusta esimerkiksi lastenkerhojen ja opettajien täydennyskoulutuksen avulla. 

Kuvassa luokkahuone, jossa turkoosiin paitaan pukeutunut opettaja etualalla ja joukko sinisiin kouluasuihin pukeutuneita oppilaita viittaamassa.
Nenäpäivä tukee Burundissa Fidan työtä koulutuksen hyväksi. Tähän sisältyy opettajien täydennyskoulutusta, inklusiivista opetusta ja kielivähemmistöjen lasten koulunkäyntiä. Kuva Burundista: Hannu Happonen.

Esimerkiksi Burundissa kehitetään varhaiskasvatusta ja viittomakielistä opetusta, ja ohjelma tukee kielivähemmistöihin ja batwa-heimoon kuuluvien lasten koulutusta.

Viime vuosina työ on saanut aikaan huikeita tuloksia: Yli 1000 vammaista lasta Tansaniassa on saanut paremman mahdollisuuden käydä koulua, ja Burundissa 2400 kielivähemmistöön kuuluvaa lasta on saanut opetusta omalla äidinkielellään. 

Nenäpäivän tuella Fida myös kouluttaa vanhempia kestävään maatalouteen ja tulonhankintaan. Tämä auttaa ilmastonmuutoksesta kärsiviä viljelijöitä saamaan parempia satoja ja tarjoaa äideille uusia toimeentulomahdollisuuksia.

Naiset esittelevät kasveja, joita he ovat viljelleet toimeentuloaan tukevan ohjelman avulla (Songambele, Tansania). Kuva: Hannu Happonen.

Mukana Nenäpäivässä on Fidan lisäksi seitsemän muuta suomalaista kansalaisjärjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura.

Nenäpäivä Show Nelosella 22.3.

Nenäpäivä Show nähdään Nelosella ja Ruudussa lauantaina 22.3. klo 19-21. Ohjelma vie katsojat tutustumaan Nenäpäivän varoin tehtävään työhön Ugandassa ja Keniassa paikallisten henkilöiden kertomusten kautta. Suorassa lähetyksessä nähdään myös julkisuudesta tuttujen henkilöiden haasteita maailman lasten hyväksi sekä eturivin artistien esityksiä. 

Ole sinäkin mukana:

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Äiti ja lapset ovensuussa Ukrainassa
Lue lisää

Toivoa rakennetaan Ukrainassa

Radvankan romaniyhteisön seurakunta nousi kaatopaikan laidalle. Vuosien unelma omasta kirkkorakennuksesta toteutui yllättävistä käänteistä huolimatta. Pyhäkoulut tuovat Ukrainan romanilapsille iloa, opetusta ja turvaa sodan keskellä. 
Kategoriat Uutinen
Maassa näkyy värillisiä papereita ja palloja, jotka ovat olleet osa ohjattua toimintaa kerhossa.
Lue lisää

Kerho Erbilissä tuonut Syyriasta paenneille vammaisille lapsille kaivattua toimintaa

Erbilissä, Pohjois-Irakissa, toimii Fidan tukema kerho vammaisille lapsille, jotka ovat paenneet perheineen Syyriasta.
Kategoriat Uutinen
Fida secondhand vaatekeräysastia ulkona
Lue lisää

Uudet keräyspisteet

Fida secondhandin uudet vaatekeräyspisteet löytyvät täältä