Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat LähetystyöKirjoitettu

”Tää on mun juttu”

Elefantti

24-vuotias terveydenhoitajaopiskelija Nea Reis palasi maaliskuun lopussa harjoittelusta Tansaniasta. Nea oli tehnyt Suomessa opintojen aikana jo useita harjoitteluja, mutta missään ei oikein tullut tunnetta, että ”tää on mun juttu”.

Koronaviruksen vuoksi Nea lensi Suomeen viikkoa aiemmin. Vaikka harjoittelu jäi hieman lyhyemmäksi, aika Tansaniassa oli antoisaa.

− Sain vihdoin tehdä jotain, josta aidosti nautin.

Nea pääsi tekemään opinnäytetyönään ravitsemusoppaan paikallisten työntekijöiden käyttöön. Oppaan tavoitteena on ennaltaehkäistä aliravitsemusta.

Hän työskenteli yhdessä paikallisten kanssa ja tutustui kylien elämään.

− Minut otettiin vastaan hyvin lämpimästi. Ihmiset olivat valtavan ihania ja sydämellisiä.

Matkustamista rakastavalle Nealle harjoittelu oli samalla ensimmäinen Afrikan matka. Tansaniassa Nea tutustui afrikkalaiseen valloittavaan luontoon, oppi hieman swahilia ja kutomaan villasukan.

Nea valmistuu terveydenhoitajaksi joulukuussa. Terveyskasvatuksen opinnot kuitenkin kiinnostavat, ja hän pohtiikin opintojen jatkamista yliopistossa.

− Haluan luottaa Jumalan johdatukseen. Elämä Jumalan kanssa on paras seikkailu!

Nea unelmoi siitä, että saisi myös tulevaisuudessa hyödyntää ammattitaitoaan ulkomailla.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
myyjä seisoo vaaterekin vieressä
Lue lisää

Kesälomalla Kouvolaan

Fida Kouvola sijaitsee Kouvolan keskustassa lähellä juna-asemaa ja Kauppakeskus Hansaa. Vieressä olevalle torille voi poiketa torikahveille.
Kategoriat Artikkeli
nainen istuu ja hymyilee, keltainen tyyny sylissä
Lue lisää

Kesäinen puistokaupunki Kotka toivottaa tervetulleeksi Fidan myymälään

Fida Kotka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Kotkan keskustassa, Sibeliuspuiston laidalla. Valoisan myymälän valikoimasta löytyy kattavan vaatevalikoiman lisäksi astioita, sisustustavaroita, leluja ja monia muita aarteita.
Kategoriat Uutinen
Äiti ja lapsi ruokajonossa.
Lue lisää

Fidan työ Jemenissä jatkuu 

Viisi vuotta sitten alkanut työ sodan keskellä elävien jemeniläisten auttamiseksi on saanut uuden rahoituksen ja jatkuu lähes vuoden tauon jälkeen.