Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat LahjoittaminenKirjoitettu

Nenäpäivä-säätiö lopettaa toimintansa 

Kolme lasta kurkkaa saviseinäisen koulun oviaukosta.

Nenäpäivä-keräys maailman lasten hyväksi päättyy

Vajaa parisenkymmentä vuotta sitten Suomeen rantautunut Nenäpäivä-keräys päättyy Nenäpäivä-säätiön lopettaessa toimintansa. Nenäpäivän taustajärjestöjen pitkäjänteinen työ maailman lasten hyväksi kuitenkin jatkuu.

Nenäpäivä-säätiön hallitus on päättänyt Nenäpäivän toiminnan lopettamisesta, sillä toimintaa ei ole enää mahdollista jatkaa nykyisessä muodossaan. Taustajärjestöt, kuten Fida, jatkavat muiden rahoituslähteiden avulla pitkäjänteistä työtään maailman haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi.

Järjestöjen käynnissä olevat hankkeet jatkuvat vuonna 2025 suunnitellusti.

Vuodesta 2007 alkaen järjestetyillä Nenäpäivä-kampanjoilla on edistetty maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista ja globaalia oikeudenmukaisuutta keräämällä varoja suomalaisjärjestöjen pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön.  
Lahjoitusten avulla on parannettu miljoonien ihmisten ravitsemusta, koulutusta, terveyttä ja turvallisuutta.

Fida on ollut mukana Nenäpäivässä vuodesta 2007 lähtien. Nenäpäivä-kampanja on rahoittanut osin Fidan koulutus- ruokaturva- ja tervetyshankkeita Itä-Afrikassa. Nämä kehitysyhteistyöhankkeet jatkuvat muun muassa Fidan kummien, julkisen rahoituksen sekä muiden lahjoittajien tuella.

Lämmin kiitos kaikille Nenäpäivän lahjoittajille ja yhteistyökumppaneille vuosien tuestanne!
 
Lisätietoa aiheesta Nenäpäivän sivuilla nenäpäivä.fi

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Tiedote
Lue lisää

Fida on julkaissut suosituksensa Suomen kehityspolitiikkaan vuoden 2027 eduskuntavaaleihin

Suositusten tavoitteena on tukea päättäjiä rakentamaan pitkäjänteistä, ihmisoikeusperustaista ja kansainvälisesti vastuullista kehityspolitiikkaa.
Kategoriat Uutinen
Tyttö selaa oppikirjaa Romanatin peruskoulussa Tigrayssa, Etiopiassa.
Lue lisää

Fidan vuosikokous: haasteista huolimatta työ jatkui vahvana

Fidan vuosikokous vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Taloudellisesti haastavasta vuodesta huolimatta Fida sai viedä toivoa sadoille tuhansille ihmisille eri puolilla maailmaa.
Kategoriat Uutinen
Kenkärivistö
Lue lisää

Fida Espoontorin loppuunmyynti

Fida Espoontori sulkee ovensa la 13.6. klo 18. Tervetuloa ostoksille vielä siihen saakka!