Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat KehitysyhteistyöKirjoitettu

Konserttikiertue alkaa!

Konserttikiertueen päivämäärät ja kuva naisesta kanteleen kanssa.

Popkanteletar Ida Elinan kuuden konsertin kiertue juhlistaa Fidan tekemän kehitysyhteistyön viittä vuosikymmentä.

Jo yli sadan vuoden ajan Suomen helluntaiseurakuntien lähetit ovat tehneet maailmalla monipuolista avustustyötä köyhimpien ja syrjittyjen parissa. Tuo työ sai virallisemman aseman 50 vuotta sitten.

Vuonna 1974 Lähetyksen Kehitysapu – nykyinen Fida – sai ensimmäisen kerran Suomen ulkoministeriön tukea kehitysyhteistyöhön. Tuki oli 46 000 markkaa, nykyvaluutassa vajaat 8 000 euroa, ja sitä käytettiin koulujen ja terveysasemien rakentamiseen Etiopiassa ja Keniassa. Valtion varat toivat lähettien työhön merkittävästi lisää resursseja, ja tukimyöntö koettiin rukousvastauksena.

50 vuoden aikana Fida on auttanut myös siellä, missä ei ole ollut monia muita auttajia. Työn laajentuessa keskiössä on ollut ihmisten tukeminen kriisien keskellä. Nälänhädän, kuivuuden ja muiden luonnonkatastrofien keskellä ruoan ja puhtaan veden merkitys on ollut suuri. Koulutuksen ja yrittäjyyden tukeminen ovat auttaneet tuhansia katkaisemaan köyhyyden kierteen.

Fidan kehitysyhteistyö täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Siihen mahtuu neljä mannerta, kymmeniä maita ja miljoonia autettuja ihmisiä. Lukuisat seurakuntalaiset Suomesta ovat vuosien saatossa olleet työssä mukana.

Tänä päivänä Fidan työ vaikuttaa suoraan yli puolen miljoonan ihmisen elämään. Tuemme kehittyvien maiden lapsia, vammaisia sekä tyttöjä ja naisia. Yhdessä paikallisten kirkkojen kanssa rakennamme turvallisempaa elinympäristöä kaikista heikoimmassa asemassa oleville. Rakennamme maailmaa, jossa kaikilla on toivo ja tulevaisuus.

Fida juhlistaa tätä monivaiheista matkaa syksyn aikana kuudessa eri konsertissa. Tule nauttimaan musiikista ja kuulemaan tarinoita toivosta. Konserttien kolehdit menevät työhön Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Konsertit paikkakuntien helluntaiseurakunnissa. Tervetuloa!

  • 25.8. Tampere, klo 17
  • 8.9. Turku, klo 17
  • 22.9. Jyväskylä, klo 18
  • 13.10. Oulu, klo 17
  • 27.10. Helsinki, klo 17
  • 6.11. Seinäjoki, klo 19

Nähdään konserteissa!

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Sakset leikkaa nauhaa
Lue lisää

Fida Lahti uudistuu

Tervetuloa tekemään ainutkertaisia löytöjä uudistetusta myymälästä, avajaiset 16.2. klo 10
Kategoriat Uutinen
Fida secondhand nainen sovittaa vaatteita
Lue lisää

Vaateale Fida-myymälöissä

Kaikki normaalihintaiset vaatteet ja kengät ovat -50% alennuksessa Fida-myymälöissä 6.-8.2. Lue lisää alennuskampanjasta.
Kategoriat Artikkeli
Tyttö seisoo ja katsoo kameraan
Lue lisää

Faleminderit = kiitos!  

Romanilasten koulunkäynti Kosovossa on vahvistunut merkittävästi kummien tuella. Kymmenessä vuodessa tapahtunut muutos näkyy arjessa.