Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Humanitaarinen apuKirjoitettu

Fida myöntää 15 000 eurolla hätäapua Gazan asukkaille

Kolme miestä pakkaa avustustavaroita.

Humanitaarinen apu ohjataan perille Gazassa toimivan Palestiinan raamattuseuran kautta.

Fida myöntää katastrofikassastaan 15 000 euroa tukea Palestiinan raamattuseuran tekemään avustustyöhön Gazassa.
Fida ja Palestiinan raamattuseura (PBS) tekivät aikoinaan yli kymmenen vuotta yhdessä kehitysyhteistyötä Gazan ja Länsirannan alueilla. Fidan hankkeet loppuivat Suomen valtion kehitysyhteistyöleikkauksiin vuosina 2015-2016.

Gazassa toimiva PBS:n toimipiste avustaa nyt ihmisiä humanitaarisen hätätilan keskellä. Järjestö on tottunut toimimaan haastavissa oloissa. Tämän hetken tilanne on kuitenkin katastrofaalinen, viestittää Palestiinan raamattuseuran johtaja. Järjestön Gazan toimisto tuhoutui ja sen henkilökunta on äärimmäisen paineen alla.
– Tuho Gazassa on totaalista. Gazan kaupunki on raunioina. Jopa satoja tuhansia asukkaita pohjoisesta on joutunut jättämään kotinsa, hän kuvailee.

PBS on tehnyt vuosien ajan työtä Gazassa. Nyt sen kriisiaputiimi auttaa kotinsa menettäneitä perheitä, jotka piilottelevat muun muassa paikallisten kirkkojen tiloissa.

– Gazan kristitystä vähemmistöstä moni on menettänyt kotinsa. Noin tuhannen kristityn yhteisö on asettunut asumaan paikallisten kirkkojen tiloihin. Heillä ei ole mitään paikkaa, minne paeta. Eräs majoitusalue sai hiljattain osuman, ja 18 siellä asunutta kuoli.

– Ihmisillä ei ole talvivaatteita, kaupat eivät enää toimi. Ruoka käy jo vähiin, hän luettelee.
– Mutta me autamme. Pyydän muistamaan meitä rukouksin!

Fidan tuella PBS jakaa suojamajoituksessa asuville välttämättömiä perustarvikkeita, kuten ruokaa ja vilttejä.

Kuva (PBS): Avustustiimi pakkaa ruokapaketteja hätämajoituksessa asuville

Auta ja lahjoita!

Hamasin laaja terrorihyökkäys Israeliin lokakuun alussa aloitti väkivallan aallon, jonka keskellä sadat tuhannet siviilit kärsivät. Autamme humanitaarisen kriisin keskellä eläviä gazalaisia. Tuemme myös Israelissa toimivia kumppanijärjestöjämme auttamaan raja-alueilta evakuoituja siviilejä.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
myyjä seisoo vaaterekin vieressä
Lue lisää

Kesälomalla Kouvolaan

Fida Kouvola sijaitsee Kouvolan keskustassa lähellä juna-asemaa ja Kauppakeskus Hansaa. Vieressä olevalle torille voi poiketa torikahveille.
Kategoriat Artikkeli
nainen istuu ja hymyilee, keltainen tyyny sylissä
Lue lisää

Kesäinen puistokaupunki Kotka toivottaa tervetulleeksi Fidan myymälään

Fida Kotka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella Kotkan keskustassa, Sibeliuspuiston laidalla. Valoisan myymälän valikoimasta löytyy kattavan vaatevalikoiman lisäksi astioita, sisustustavaroita, leluja ja monia muita aarteita.
Kategoriat Uutinen
Äiti ja lapsi ruokajonossa.
Lue lisää

Fidan työ Jemenissä jatkuu 

Viisi vuotta sitten alkanut työ sodan keskellä elävien jemeniläisten auttamiseksi on saanut uuden rahoituksen ja jatkuu lähes vuoden tauon jälkeen.