Siirry sisältöön
Kategoriat UutinenTeemat Humanitaarinen apuKirjoitettu

Fida kerää hätäapua Myanmariin

Hätäapua Myanmariin. Elintarvikkeita ihmisten ensihätään.

Tänään puoliltapäivin paikallista aikaa kova maanjäristys ravisteli Myanmaria. Maassa on osalla alueista julistettu nyt hätätila. Fida on avannut hätäapukeräyksen ja toimittaa humanitaarista apua Myanmariin.

Maanjäristyksen tuhot ovat valtavat. Myanmarissa järistyksen voimakkuudeksi mitattiin jopa 7,7 (Saksan geotieteiden tutkimuskeskus, GFZ). Noin kymmenen kilometrin syvyydessä tapahtunut järistys aiheutti rakennusten ja teiden sortumisia. Järistys aiheutti tuhoa myös naapurimaa Thaimaassa, missä muun muassa pääkapunki Bangokissa rakenteilla ollut 30-kerroksinen talo sortui. Myanmarin sotilasjuntta on julistanut hätätilan kuudelle eri alueelle ja pyytää nyt kansainvälistä humanitaarista apua.

Pelastustyöt ovat yhä käynnissä eikä tuhojen laajudesta ole vielä varmuutta. Myanmarissa sähköt ovat poikki eikä puhelimet toimi kaikkialla. Sairaalat täyttyvät loukkaantuneista. Infrastruktuuri on tuhoutunut monilta osin: tiet, julkiset rakennukset ja sillat murtuivat järistyksen voimasta. Monet pystyyn jääneetkin talot ovat vaurioituneet ja niiden turvallisuus täytyy tarkastaa.

Fidan paikallisen kumppanin tietojen mukaan menehtyneiden määrä on noussut yön aikana satoihin ihmisiin – luvun arvioidaan nousevan vielä sadoista jopa tuhansiin ellei kymmeniintuhansiin.

Maanjäristyksessä vaurioitunut talo.

Fida avasi hätäapukeräyksen

Humanitaarisessa hädässä on ensisijaisen tärkeää tarjota ihmisille elintärkeitä asioita kuten vettä, ruokaa ja suojaa. Hätäapukeräyksen avulla Fida pystyy toimittamaan paikallisen kumppanin kanssa apua sitä tarvitseville.

– Pelastustyöt ovat vielä kesken ja tuhojen laajuutta ei voida vielä sanoa varmuudella. Menehtyneiden määrä kuitenkin nousee saamamme arvion mukaan vielä suuresti, sanoo Fidan humanitaarisen avun päällikkö Maija Saarni.

Fidan paikallinen kumppani nostaa lääkintätarvikkeiden, ruoan ja veden tarpeen ensisijaiseksi. Humanitaarisen avun toimittaminen aloitetaan heti, kun tilanne paikan päällä sen sallii. Tilannetta seurataan ja siihen reagoidaan tarpeen mukaan.

Fidan työntekijät Thaimaassa sekä tiimi Myanmarissa ovat turvassa.

Päivitetty 29.3.2025

Lahjoita ja auta

Hätäapua Myanmariin

Harmaa kiviröykkiö, joka on jäänyt sortuneesta talosta. Myanmarin maanjäristyksessä sortunut talo.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Kenialaisen koulun hiekkaisella piha-alueella oppilaat leikkimässä, atualalla opettaja työntää oppilasta pyörätuolissa.
Lue lisää

Aalto-yliopiston opiskelijat ja Fida toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille

Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Kategoriat Uutinen
satoja erivärisiä kudottuja pipoja
Lue lisää

Yli 6 000 vauvanpipoa neulottu kriisialueiden lapsille

Fidan vuosittaisessa Eväät elämään -kampanjassa on tänä vuonna tehty hyvää myös käsillä. Toivon lanka -tempauksessa on neulottu pipoja kriisialueiden vauvoille käsityövaikuttaja Marita Paasosen ohjeella.
Kategoriat Henkilötarina
Vasemmalla tyttö valkoisessa koulupuvussa, oikealla opettaja.
Lue lisää

Tiellä johtajaksi – Mercyn tarina

18-vuotias Mercy Kiiza osallistui Fidan tukemaan työpajaan ja innostui auttamaan yhteisönsä tyttöjä. Nyt hän toimii vertaistukijana ja haastaa käsityksiä siitä, mitä tytöt voivat saavuttaa.