Siirry sisältöön

Kehitysyhteistyö

Teemme kehitysyhteistyötä Aasiassa, itäisessä Afrikassa ja Lähi-idässä. Tavoitamme vuosittain yli miljoona ihmistä kehittyvissä maissa.

tyttö kurkkaa ovesta päällään sininen koulupuku

Miksi kehitysyhteistyötä tehdään?

Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään elämään. Autamme heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja nuoria ja varmistamme, että perheet saavat mahdollisuuden koulutukseen, toimeentuloon ja terveeseen elämään.

Fida on tehnyt kehitysyhteistyötä jo 50 vuoden ajan. Saimme kehitysyhteistyölle Suomen ulkoministeriön myöntämää tukea ensimmäistä kertaa vuonna 1974. Fida on suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, ja nykyään työtämme tukevat Suomen ulkoministeriön lisäksi lukuisat kummit ja lahjoittajat.

Kristillinen kehitysyhteistyö

Kristillinen kehitysyhteistyö kumpuaa oikeudenmukaisuuden ja lähimmäisenrakkauden periaatteista. Kristittyinä näemme kehitysyhteistyön osana diakoniaa, joka on keskeinen osa seurakunnan tehtävää. Työmme ytimessä on ihmisten palveleva ja kunnioittava kohtaaminen.

Haluamme edistää oikeudenmukaisuutta ja tukea ihmisiä heidän pyrkimyksissään kohti parempaa elämää.

Seurakunnan tehtävänä on myös suojella luomakuntaa, joten kehitysyhteistyö ympäristön ja ilmaston hyväksi on erottamaton osa kristillistä palvelutyötä.

Työmme keskiössä ovat

Koulutus

Lasten ja nuorten mahdollisuus koulunkäyntiin. Opetuksen laadun parantaminen.

Kumppanuus

Muutoksen saavat aikaan paikalliset yhteisöt, kirkot ja järjestöt.

Turvallinen elinympäristö

Rauhanrakennus, terveys, puhdas vesi ja ruokaturva.

Kumppanit ja tukijat

Emme tee työtä yksin. Paikalliset kirkot, yhteisöt ja järjestöt ovat aktiivisia toimijoita omissa yhteisöissään. Yhdessä heidän kanssaan saavutamme kestäviä tuloksia.

Fidan kehitysyhteistyötä tukevat lukuisat kummit ja lahjoittajat, joiden avulla voimme tehdä pitkäjänteistä ja vaikuttavaa työtä. Kummien tuki on merkittävää, ja se mahdollistaa monille lapsille paremman elämän.

Tavoitteemme

Tavoitteemme on auttaa ihmisiä elämään parempaa elämää ja antaa heille mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Uskomme, että yhdessä voimme tehdä maailmasta oikeudenmukaisemman ja paremman paikan kaikille.

Tuemme erityisesti kehittyvien maiden lasten ja nuorten koulutusta.

Missä teemme työtä?

Afrikan ja Euraasian kartta, jossa Fidan kehitysyhteistyön toimintamaat korostettu oranssilla värillä.

Fidan kehitysyhteistyö maailmalla

Bangladesh

Bangladeshissa tuemme lasten ja nuorten koulunkäyntiä sekä perheiden toimeentuloa.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Bangladeshissa

Bhutan

Bhutanissa parannamme naisten elinkeinoja järjestämällä ammatillisia koulutuksia. Teemme työtä yhdessä paikallisen RENEW-järjestön kanssa.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Bhutanissa

Burundi

Burundissa edistämme lasten ja nuorten oikeutta saada laadukasta koulutusta. Keskitymme esiopetuksen kehittämiseen.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Burundissa

Etiopia

Etiopiassa tuemme koulunkäyntiä konfliktin koskettamilla alueilla. Teemme työtä yhdessä Ethiopian Guennet Church ja EMWAC -kirkkokuntien kanssa.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Etiopiassa

Kongon demokraattinen tasavalta

Kongossa tuemme lasten oikeutta laadukkaaseen koulutukseen. Vahvistamme vammaisten henkilöiden oikeuksia ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Kumppanina toimii paikallinen helluntaikirkko CEPAC.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Kongossa

Myanmar

Myanmarissa Fida edistää kaikkein köyhimpien ja haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeutta koulunkäyntiin.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Myanmarissa

Nepal

Nepalissa Fida edistää turvallisen koulupolun mallia. Työtä tehdään yhdessä paikallisten järjestöjen Rescue Nepal, Relative Nepal, New Life Service Association sekä Transformation Nepal kanssa.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Nepalissa

Tansania

Tansaniassa Fida edistää lasten ja nuorten oikeutta koulunkäyntiin ja turvallisempaan elinympäristöön. Työtä tehdään yhdessä Free Pentecostal Church of Tanzanian (FPCT) kanssa.

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Tansaniassa

Uganda

Ugandassa Fidan tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia koulunkäyntiin ja turvalliseen elämään. Lisäksi tuetaan naisten ja vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista. Fidan kumppanina toimii paikallinen helluntaikirkko Pentecostal Churches of Uganda (PCU).

Lue lisää kehitysyhteistyöstä Ugandassa

Ukraina

Ukrainassa Fida rakentaa turvallisempaa kouluympäristöä lapsille Odessan ja Zaporižžjan alueilla lähellä sodan etulinjaa, missä lasten hyvinvoinnin tukemiselle on suurin tarve. Kumppanina toimii Ukrainan helluntaikirkon avustusjärjestö Edobro.

Lue lisää työstämme Ukrainassa

Lue työmme tuloksista

Fidan kehitysyhteistyö tuottaa merkittäviä tuloksia. Vuosittain yli 131 000 lapsen mahdollisuus käydä koulua paranee ja lähes 1000 pienyritystä perustetaan. Kansalaisyhteiskunta vahvistuu ja rauha lisääntyy.

Lue lisää

Ajankohtaista kehitysyhteistyöstä

Kategoriat Artikkeli
Tyttö selaa oppikirjaa Romanatin peruskoulussa Tigrayssa, Etiopiassa.
Lue lisää

Sota katkaisi koulunkäynnin – Reportaasi Etiopiasta vie pitkään eristettyyn Tigrayhin

Etiopian Tigrayn lapset tarvitsevat nyt apua. Hannu Happosen reportaasi avaa ikkunan kärsimykseen, joka oli kaksi vuotta piilossa ulkomaailmalta.
Kategoriat Artikkeli
Ryhmä romanitaustaisia opiskelijoita
Lue lisää

HERO-hanke antoi rohkeutta ja uutta suuntaa  

Fidan romanitaustaisille suunnattu koulutus tarjoaa valmiuksia työnhakuun, hyvinvointiin ja vanhemmuuteen. Uusi ryhmä aloittaa opintonsa tällä viikolla Lahdessa.
Kategoriat Uutinen
Alakoulun oppilaita ruskeat koulupuvut päällään Burundissa.
Lue lisää

Ulkopuolinen arviointi vahvistaa: Fidan kehitysyhteistyö paransi lasten ja nuorten oikeuksia haastavissa oloissa

Erityisesti tyttöjen koulunkäynti ja vammaisten lasten asema ovat parantuneet.