Antton Muikkula on kokenut työnsä Fidan noutopalvelun kuskina kutsumuksen asiaksi. Fidan kautta hänelle avautui paitsi mielekäs työ, myös jotain paljon henkilökohtaisempaa.
Marokon surffirannat vaihtuvat pian Uudenmaan liikennevaloihin ja rappukäytäviin, kun Fidalla autokuskina työskentelevä Antton Muikkula palaa työhönsä Fidan kuljettajan tehtäviin.
Antton tapasi aikoinaan tyttöystävänsä Fidalla ja nuori pari on viime kuukaudet kiertänyt läntistä Eurooppaa ja Marokkoa. Surffaaminen onnistuu paremmin lämpimillä rannikoilla kuin Suomen jäisillä järvillä. Kesäksi Antton suunnittelee palaavansa Fidan kuljetustiimiin töihin, samalla tuuraten muita kuskeja heidän ansaitun kesälomansa ajan.
Antton Muikkula suoritti vuoden mittaisen siviilipalveluksen Fidalla vuonna 2019, ja muistelee tuota aikaa suurella lämmöllä.
– Palveluksen alussa työtehtäviä oli tarjolla laidasta laitaan: pakettiauton kuljettamista noutopalvelussa, kuorma-auton ajoa vaatekeräyksissä, työvuorojen suunnittelua toimistolla sekä puhelimeen vastaamista. Taisin kokeilla näitä kaikkia, mutta omasta toiveestani päädyin lopulta ajamaan sekä pakettiautoa että kuorma-autoa, Antton kertoo.
Pakettiautolla ajettiin yleensä kaksin tai kolmestaan asiakkaalta toiselle hakemassa lahjoituksia eli huonekaluja ja pienempää tavaraa. Kuorma-autolla tyhjennettiin vaatekeräyslaatikoita ja toimitettiin vaatetta Fida-myymälöihin pääsääntöisesti Uudellamaalla, mutta välillä Tampereella asti.
Hauskoja muistoja ja pysyviä ystäviä
Siviilipalveluksesta jäi mieleen lukemattomia hauskoja ja lämpimiä muistoja.
–Meitä oli kuljetuksessa usein useampi sivari samaan aikaan, ja se loi hyvän yhteishengen. Oli hienoa jakaa kokemuksia sellaisten kanssa, jotka olivat samassa tilanteessa. Tänäkin päivänä elämässäni on ystävinä silloisia sivareita, Antton muistelee.
Parhaimmiksi muistoiksi hän nostaa hetket, jolloin useampi auto oli keikalla samalla alueella ja käytiin isolla porukalla syömässä tauolla.
– Eikä voi olla mainitsematta liikunta- ja virkistyspäiviä. Ne on Fidalla ihan huippuja! Olemme pelanneet kaikenlaisia lajeja ja käyneet saunomassa ja uimassa yhdessä.
Joskus siviilipalvelus voi avata oven työpaikkaan. Anttonkin teki sivarinsa päätyttyä Fidalla tuuraajan töitä, kunnes lähti pidemmälle reissulle Eurooppaan. Myöhemmin tarjoutui mahdollisuus palata Fidalle töihin vakituiseksi kuskiksi, ja hän tarttui siihen mielellään.
Raskaskin työ palkitsee
Antton kertoo, että kuskin työ on vaihtelevaa. Hän kuvaa, kuinka se on välillä fyysisesti raskasta, mutta henkisesti kevyttä ja palkitsevaa. Jokainen kiivetty porras ja kannettu kaappi on ollut askel kohti auttamista ja jotain hyvää maailmalla.
– Mieleen muistuu tilanteita, kun on tullut paljon tavaraa ja päivä meinannut venyä, mutta työkaverit tulevat toisella autolla auttamaan ja homma saadaan maaliin yhdessä. Talvella on joskus porukalla kaivettu pakua asiakkaan lumisesta pihasta, ja sekin on ollut tällä porukalla hauskaa, Antton hymyilee.
Kuskin työ ei ole pelkästään fyysistä työtä, kantamista ja ympäriinsä ajelua. Se on tosi paljon myös ihmisten kohtaamista ja ihmisten kanssa toimimista.
Antton suosittelee muitakin harkitsemaan siviilipalvelusta Fidalla ja ottamaan rohkeasti yhteyttä.
– Fidalla on upeaa porukkaa töissä, niin kuljetuksessa kuin myymälöissä. Kaikki otetaan vastaan ihmisinä, kertoo maailmanmatkaaja Antton, joka sai aikoinaan inspiraationsa matkusteluun Fidan hommissa tapaamiltaan ystäviltä.
Teksti: Satu Panula
Kuvat: Arto Karvonen