Ninarose Koponen 
Kun Fidan kouluttaja Marjukka Anttila astui pakistanilaiseen seurakuntaan, hän kohtasi opettajia ja seurakuntatyötekijöitä, jotka imivät jokaisen sanan. Vuosien jälkeen hänen lähetyskutsunsa avautui uudella tavalla.
Tukholman nuorisopäivät olivat käännekohta oululaisen Marjukka Anttilan elämässä. 80-luvun lopulla 17-vuotias Marjukka kuunteli lähetystyöntekijä Kari Harrin puhetta. Pääsiäisen sanoma oli yksinkertainen, mutta pysäyttävä: “Kuka teistä voisi olla se aasi, jonka selässä Jeesus voisi ratsastaa?” Eläinrakkaalle nuorelle tämä osui suoraan sydämeen. Hän astui eteen ja antoi elämänsä Jumalan käyttöön.
Kun kutsua kentälle ei tullutkaan, Marjukka oli ihmeissään. Hän perusti perheen ja sai kolme lasta. Perhe muutti Pohjanmaalle luokanopettajan töiden perässä.
Elämä oli mallillaan: oli kaunis talo, oma puutarha ja paikka eläimille hevosta myöten. Marjukka teki seurakuntatyötä, mutta edelleen mielessä kyti se kauan sitten saatu lähetyskutsu. Mitä sille oli tapahtunut?
Tasapainoinen lapsuus kantoi vaikeuksissa
Marjukka Anttila syntyi helluntailaisen lähetystyön keskelle. Hänet siunattiin isoisänsä Otto Koivukankaan, tunnetun helluntaisaarnaajan sylissä.
– Uskon, että se oli elämäni tärkein hetki ja ohjaisi elämänkulkuani, Marjukka pohtii teekupin ääressä kotonaan Espoossa.
Hän kertoo saaneensa lahjaksi tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden. Se auttoi myöhemmin elämän tuomissa vaikeuksissa. Usko näkyi lapsuuskodissa. Marjukan kotona vierailivat ja majoittuivat monet tunnetut saarnaajat, lähetystyöntekijät ja lauluryhmät niin Suomesta kuin ulkomailta.
Vanhemmat tekivät Avainsanoman kautta lähetystyötä Suomen lähialueille. Marjukka sisaruksineen oli usein matkoilla mukana.
Jumalan antaman rakkauden silmin näen lapsen syvimmän tarpeen, joka on sama kuin muillakin lapsilla: tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Mutta ehkä kaikkein merkittävin kasvupaikka oli se, että Marjukan isän kehitysvammainen veli asui perheen luona useita vuosia. Veli oli noin 2-vuotiaan tasolla. Se opetti Marjukalle, kuinka arvokas jokainen ihminen on, riippumatta hänen taidoistaan. Marjukka lähti opiskelemaan erityisopettajaksi.
– Jostakin syystä Jumala laski sydämelleni käytöshäiriöiset lapset. Lähes koko työurani olen opettanut juuri heitä. Olen saanut töissä osakseni väkivaltaa ja haukkumista, mutta en ota sitä henkilökohtaisesti. Jumalan antaman rakkauden silmin näen lapsen syvimmän tarpeen, joka on sama kuin muillakin lapsilla: tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Vammaisuus kulki teemana Marjukan kaikessa tekemisessä. Hän näki erityyppisiä haasteita niin lähipiirissä kuin seurakuntatyössäkin ja oli mukana aloittamassa ja kehittämässä helluntaiseurakuntien valtakunnallista kehitysvammaistyötä, erityislasten vanhempien vertaistukiviikonloppuja sekä kehitysvammaisten leirejä Isoon Kirjaan.
Marjukka myös kiersi kouluttamassa eri paikkakunnilla erityislasten kohtaamisesta. Helluntaikirkon valtakunnallisen diakoniatyön kautta hän tutustui haasteisiin, joita täällä esiintyy.
– Jumala kasvatti minua ja opetti luottamaan. Pidin monta vuotta Pohjanmaalla seikkailukerhoa. Siihen osallistui yli 50 lasta, ja se oli inklusiivinen eli avoin myös vammaisille ja erityislapsille. Eräskin äiti toi lapsen, joka oli kokeillut kaikkia harrastuksia ja potkaistu pois myös jalkapallosta. Lapsi pääsi mukaan ja loisti kerhossa.
Konkreettisia askeleita
Vaikka vuosiin ei näyttänyt tapahtuvan mitään lähetystyöhön liittyvää, Jumala ei ollut unohtanut kutsuaan. Erään kerran kasvimaata kitkiessään Marjukka koki Jumalan kysyvän häneltä, oletko valmis luopumaan tästä kaikesta.
– Mielessä kävivät ihana kotimme, seurakunta ja monet ystävät. Halusin kuitenkin elää Hänen tahdossaan, ja sanoin Jumalalle kyllä. Moneen vuoteen ei edelleenkään tapahtunut mitään.
Sitten kerran kukkapenkkiä kitkiessään Marjukka koki Jumalan puhuvan hänelle uudestaan.
– Kun nämä kukat kukkivat, talo myydään, Jumala sanoi.
– Asuimme muuttotappiokunnassa ja taloja oli hirveästi myynnissä. Talokaupat eivät olleet millään lailla realistiset, ei ainakaan tuolla aikataululla. Talomme ehti olla kuukauden myynnissä ja kaupat tehtiin, kun kukat kukkivat elokuussa.
Uusi koti löytyi Espoosta ja seurakunta Espoon helluntaiseurakunnasta. Marjukka kutsuttiin kansainvälisen tiimin kokoukseen.
– Kuulin, että seurakuntamme urdun- ja hindinkielinen ryhmä oli jo pitkään rukoillut työhönsä pyhäkouluopettajaa. Minulla oli pitkä kokemus pyhäkoulun pidosta ja olin myös kouluttanut pyhäkoulunopettajia. Oli palmusunnuntai ja kokouksessa puhuttiin aasista. Tulkki kertoi minulle, että Jeesus ratsastaa aasilla ja siinä aasissa on sinun nimesi. Minulle vahvistui se, mitä olin kuullut nuorena, Marjukka kertoo.
Marjukka alkoi pitää urdun- ja hindikielisille lapsille pyhäkoulua.
Kesällä 2023 Marjukka koki, että hänen oli otettava seuraava askel ja mentävä lähetyskurssille. Siellä olivat Fidan lähetit Ruut ja Henry Mononen puhumassa.
– Kerroin tilanteestani. Minulla oli selkeä lähetyskutsu, mutta emme voineet muuttaa ulkomaille. Pian löytyi minulle sopiva tehtävä: tekisin Suomessa perustyötäni ja lomilla sekä virkavapaiden turvin matkustaisin kentälle.
Syntyi uusi, vammaistyön asiantuntijan ja kouluttajan rooli. Sellainen, josta Marjukka ymmärsi heti, että tähän Jumala oli häntä valmistanut lapsesta saakka. Vaikka työ on vapaaehtoistyötä, päätettiin tehdä kolmikantasopimus Fidan ja Espoon Helluntaiseurakunnan kanssa. Seurakunta siunasi Marjukan uuteen tehtävään.
Uraauurtavaa koulutusta Pakistanissa
Marjukan ensimmäinen koulutusmatka suuntautui syksyllä 2025 Pakistaniin. Koulutukseen osallistui yhteensä 41 opettajaa ja paikallisen kirkkokunnan työntekijää.
– Osallistujat imivät joka sanan kuin janoinen maa vettä. Eräs seurakunnan työntekijä kertoi, että hän on 57-vuotias, eikä ole tähän mennessä miettinyt vammaisten asiaa sekuntiakaan. Nyt yhden koulutuspäivän jälkeen hän haluaisi tehdä vammaistyötä. Koin, että he heräsivät täysin uuteen aiheeseen ja todella innostuivat siitä.
Marjukka painottaa, että kouluttamista ei voi aloittaa vammaistyöstä, vaan on lähdettävä liikkeelle lasten perusoikeuksista. Monessa maassa vammaista lasta saatetaan pitää kirottuna tai Jumalan rangaistuksena, jota piilotellaan.
– Yhden luennon aihe onkin, mitä vammaisuus on. Keskustelimme siitä, millaisia asenteita osallistujat tunnistavat omassa ympäristössään. Keskusteluissa toistui ajatus stigmasta ja häpeästä.
Miten vammainen lapsi pääsee kouluu
Osallistujat innostuivat ja alkoivat pohtia, miten vammaisia henkilöitä voisi ottaa mukaan seurakunnan ja koulun toimintaan. Samalla syntyi haave esteettömästä koulusta. Nykyinen Fidan tukema kristillinen kummikoulu on portaiden vuoksi haastava, mutta henkilökunta haaveilee uuden koulun rakentamisesta suuremmalle tontille, joka on jo hankittu.
Esteettömyys ei yksin riitä turvaamaan liikuntavammaisen lapsen koulunkäyntiä, vaan ratkaisevaa on asenteiden muutos. Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin työntekijöihin, jotka ovat avainasemassa muutoksen käynnistämisessä.
Marjukka kertoo liikuttavan esimerkin sinnikkyydestä.
– Tapasin Pakistanissa äidin, joka kantoi noin 10-vuotiaan liikuntavammaisen poikansa koululle selässään. Pojalla ei ollut mitään apuvälineitä. Usean kilometrin matka huonokuntoisilla teillä oli raskas, mutta äiti ei antanut periksi. Poika on lahjakas koululainen.
Marjukka sanoo, että vammaiskoulutuksille on erityisen paljon tarvetta kehittyvissä maissa, sillä esimerkiksi liikunta- ja näkövammaisia lapsia on niissä enemmän kuin Suomessa.
– Äitiysneuvolat, vastasyntyneiden ja keskosten hoito ovat Suomessa aivan eri tasolla, Marjukka huokaa.
Vammaisten oikeuksien lisäksi myös kristittyjen asema on Pakistanissa vaikea. Kristityt elävät alistetussa asemassa alueilla, joilla Marjukka vieraili.
– He ovat todella köyhiä ja elävät eristyksessä muista. Monet kristityt aikuiset ovat lukutaidottomia ja työskentelevät maanviljelijänä tai tiilien tekijänä. Lapsilla ei ole aina pääsyä kouluun.
Fidan kummikoulussa kirkko- ja koulurakennus sijaitsivat samassa rakennuksessa. Turvallisuustilanne on herkkä.
– Aseistautuneet vartijat vartioivat koulun aluetta muurien takaa. Lapsilla ei ole välituntipihaa. Seurakunnan unelma onkin rakentaa uusi koulu väljemmälle tontille. Pääsin istuttamaan sinne puun yhdessä Sami Konttisen, Fidan diakoniatyön apulaispäällikön kanssa.
Jumalan antama rukousverkosto
Kun Marjukka aloitti Fidan tehtävässä, hän sai Jumalalta varmuuden, ettei ole työssään yksin.
– Jumala sanoi minulle selvästi: minä annan sinulle verkostot. Siitä lähtien eteeni on tullut ihmisiä, jotka ovat halunneet tukea työtäni muun muassa rukouksin. Koen sen valtavaksi voimavaraksi. Jumala on pitänyt huolta niin matkojen taloudellisesta puolesta, turvallisuudesta kuin terveydestäni.
– Ennen kaikkea hän on antanut viisautta hoitaa minulle uskottua kallisarvoista tehtävää. Jumalalle jokainen vammainen henkilö on äärimmäisen arvokas, Marjukka summaa.
.
