Siirry sisältöön
Kategoriat BlogiTeemat Second handKirjoitettu

Vinkit muuttosiivoukseen

muuttolaatikko

Näin selviät muuttosiivouksesta

Oletko muuttamassa? Nappaa tästä vinkit muuttosiivoukseen. Kun tarvitset apua tavara- ja vaatelahjoitusten noutoon, älä epäröi ottaa yhteyttä Fidan noutopalveluun!

  1. Aloita tavaroiden karsiminen hyvissä ajoin ennen muuttoa. Hyvä nyrkkisääntö on, että jos tavara tai vaate on ollut käytössä viimeisen vuoden aikana, voit pitää sen. Muutoin mieti, olisiko aika luopua tavarasta, vaikka käyttökertoja olisikin ollut vain vähän. Kaapissa lojuva tavara ei hyödytä ketään, vaikka se olisi vain vähän käytetty.
  2. Käy läpi tavaroita tuoteryhmä kerrallaan. Helpointa on aloittaa astioista, niitä kertyy monesti kaapin perälle turhaan. Jos karsinta tuntuu vaikealta, voit jakaa viikonpäivät niin, että maanantaisin käyt läpi keittiötä kaappi ja laatikko kerrallaan, tiistaina vaatteita, keskiviikkona wc:tä, torstaina eteistä ja perjantaina kirjoja tai papereita. Varastotiloille, kuten häkkivarastolle on hyvä varata erikseen pari kokonaista päivää.
  3. Voit lajitella tavarat seuraavasti laatikoihin tai pusseihin:
  4. Kun yllä mainitut pussit täyttyvät, vie ne heti oikeisiin osoitteisiin ja tilaa Fidan ilmainen noutopalvelu, hyvissä ajoin ennen muuttoa, jotta pääset eroon tavarasta.

    Fida ottaa vastaan huonekaluja, jotka ovat myyntikuntoisia, ehjiä ja puhtaita, sekä vastaavat tyylillisesti sen hetkistä kysyntää. Fidan noutopalvelun kuljettajat tekevät lahjoitettaville huonekaluille aina arvion. Suuret huonekalut menevät suoraan myymälöihin ja vievät paljon tilaa, ja näin ollen kuljettajat joutuvat tekemään esikarsintaa siitä, millaista tavaraa otetaan vastaan.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Uutinen
Opettaja esikoulun oppilaiden edessä luokkahuoneessa
Lue lisää

Mikä vaikutus Nenäpäivän tuella on ollut Burundissa ja Tansaniassa?

Nenäpäivää vietetään jälleen, mutta mitä ihmettä sen tuella on saatu aikaan? Tässä katsaus siihen, minkälaisia…
Kategoriat Uutinen
Nainen viemässä lahjoituspussukan Fidan lahjoituslaatikkoon myymälässä
Lue lisää

18.3. vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää

Lahjoittamalla Fidalle tavaraa tai vaatetta, olet mukana tukemassa tärkeää työtämme maailmalla.
Kategoriat Uutinen
Kolme lasta kurkkaa saviseinäisen koulun oviaukosta.
Lue lisää

Uudistunut Nenäpäivä on käynnissä!

Fida on jälleen mukana kahdeksan järjestön yhteisessä kampanjassa maailman lasten hyväksi.
Kategoriat Artikkeli
Koulupukuiset nepalilaistytöt aikovat muuttaa maailmaa. He kurkistavat uuden koulurakennuksen ikkunasta ulos.
Lue lisää

“Me muutetaan maailmaa yksi ihminen kerrallaan” 

Saanko esitellä: Manjita, Chandani ja Kajal – opettaja, naistentautien lääkäri ja asianajaja. He aikovat muuttaa maailmaa!
Kategoriat Artikkeli
Kolme äitiä istuu koulun keinuissa.
Lue lisää

Naisille tuloja yrittäjyydestä Nepalissa – lasten koulunkäynnin mahdollisuudet parantuvat

Aktiiviset äidit tukevat parantuneilla tuloillaan lastensa koulunkäyntiä.
Kategoriat Artikkeli, Henkilötarina
Nainen seisoo seinän edessä
Lue lisää

Sota jätti katkeruuden, jonka Jumala korjasi – Leonora jakaa uskoaan rohkeasti 

Isän kuolema Kosovon sodassa toi vuosien kivun ja kaunan Leonoran sydämeen. Usko armolliseen ja rakastavaan Jumalaan nosti nuoren naisen katkeruudesta ja antoi hänelle rohkean kutsun.