Siirry sisältöön
Kategoriat BlogiTeemat LähetystyöKirjoitettu

Tansanian raamattukouluissa uutta intoa lähetystyöhön

Lähetystyön kipinä leviää Tansanian raamattukouluissa. Kairos-kurssin avulla opiskelijat löytävät uudella tavalla oman kutsumuksensa – ja rohkaistuvat viemään ilosanomaa kansoille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet, kirjoittaa lähetystyöntekijä Päivi Tuokkola Tansaniasta.

Suomalaiset helluntailähetit ovat tehneet yhteistyötä Tansanian Vapaan helluntaikirkon (FPCT) kanssa jo lähes vuosisadan ajan. Kirkko on kasvanut merkittäväksi liikkeeksi, johon kuuluu nykyisin noin 800 000 jäsentä eri puolilla maata.

Fidan tavoitteena on vahvistaa paikallisia seurakuntia ja raamattukouluja niin, että ne voivat toimia itsenäisesti ja kokonaisvaltaisesti. Yksi tärkeistä työkaluista on lähetystyöhön innostava Kairos-kurssi, joka on saanut raamattukoululaiset syttymään lähetystehtävästä.

Kairos on kansainvälinen, yhteiskristillinen koulutusohjelma, joka haastaa kristittyjä osallistumaan aktiivisesti lähetystyöhön. Kurssi rohkaisee seurakuntia viemään evankeliumia vähiten saavutettujen ihmisryhmien ulottuville. Fida on vienyt kurssin kumppaniseurakunnilleen monissa maissa.

Tansaniassa on vielä 24 saavuttamatonta kansanryhmää, joista suurin osa asuu rannikkoalueilla.  

Tansanian Vapaalla helluntaikirkolla on viisi raamattuopistoa eri puolilla maata, ja Kairos-kurssi on otettu käyttöön jo neljässä niistä. Kurssi toteutettiin ensimmäisenä Tazengwan raamattuopistossa, jonka rehtori Ruben Kabarata haluaa tehdä opistostaan keskuksen, josta Kairos-kurssi leviää ympäri Tansaniaa. Koulutetut opettajat ovat tässä avainasemassa, ja kurssi onkin jo sisällytetty osaksi opiston virallista opetussuunnitelmaa.

Etelä-Sudanilaiset Justin ja Cosmas opiskelevat Tazengwan raamattuopistossa ja pääsivät osallistumaan myös Kairos-kurssille.

Viime keväänä järjestettiin ensimmäinen Kairos-kurssi myös Bigabiron raamattukoulussa, joka sijaitsee Länsi-Tansaniassa kauniin Tanganyika-järven rannalla. Vastaanotto oli sielläkin innostunut. Kurssin aikana opiskelijat syventyivät lähetystyön teologiaan ja historiaan – ja ennen kaikkea siihen, miksi strateginen suunnittelu ja kulttuurien ymmärtäminen ovat tärkeitä, kun evankeliumia viedään eteenpäin.

Adventina (vas.) oli Bigabiron diploma-kurssille osallistunut nainen.

Rohkaisevia uutisia

Jo nyt on kuultu rohkaisevia uutisia: kurssin jälkeen lähetystyöstä syttyneet opiskelijat ovat lähteneet sellaisten kansanryhmien pariin, jotka eivät ole vielä kuulleet sanomaa Jeesuksesta – tai joilla tieto Kristinuskosta on hyvin vähäistä. Tansaniassa on vielä 24 saavuttamatonta kansanryhmää, joista suurin osa asuu rannikkoalueilla.  

Tansanian väestöstä noin puolet on kristittyjä. Heillä on valtava potentiaali saavuttaa oman maansa vielä saavuttamattomat kansat, mutta usein tietämättömyys tai pelko estävät heitä lähtemästä. Kairos-kurssi auttaa ylittämään nämä esteet. Sen kautta opiskelijat ymmärtävät lähetyskäskyä syvemmin ja oivaltavat, että koko Raamattu on kuin Jumalan missiokirja, johon heidätkin on kutsuttu mukaan.

Fida tukee kirkkokuntaa tässä tehtävässä kouluttamalla työntekijöitä ja vahvistamalla kirkon omaa lähetystyötä. Kairos-kurssien avulla paikalliset seurakunnat löytävät oman roolinsa Jumalan missiossa – ja vievät toivon sanomaa eteenpäin niille, jotka eivät ole sitä vielä kuulleet.

Teksti ja kuvat: Päivi Tuokkola

Tue lähetystyötä, liity Missiokummiksi! 

Vielä on paljon kansoja, jotka eivät ole kuulleet rakastavasta Jumalasta. Sinä voit olla osa tärkeää viestiketjua. Tule MissioKummiksi alkaen 8 euron kuukausimaksulla! 

MissioKummina olet mukana lähettämässä uusia työntekijöitä sekä perustamassa seurakuntia niiden kansojen keskuuteen, jotka eivät ole vielä kuulleet evankeliumin ilosanomaa.

Lue lisää

Uusimmat ajankohtaiset sisällöt

Kategoriat Artikkeli
Äiti halaa tiukasti pientä lastaan punertavan valopisteistä koostuvan taustan edessä.
Lue lisää

Yhteinen tempaus kriisialueiden äitien hyväksi

Eväät elämään -hyväntekeväisyyskampanja näkyy jälleen toukokuussa eri puolilla Suomea kaduilla ja seurakunnissa.
Kategoriat Henkilötarina
Lue lisää

Ardianista kasvoi johtaja 

Kosovolainen Ardian Berisha, 26, on yhteisönsä ainoa uskova nuori. Hän kertoo omasta kutsumuksestaan ja siitä, miten suuri muutos romaniyhteisössä on tapahtunut kummien tuella. Nuori mies johtaa nyt Toivon talo -yhteisökeskusta.
Kategoriat Henkilötarina
Oranssipaitainen nainen, jolla on päässä huivi, hymyilee kameralle. Taustalla talo.
Lue lisää

Jenniferin tarina: “Haluan lapsilleni tulevaisuuden, jota minulla ei ollut” 

Jennifer pakeni Etelä-Sudanista sodan keskeltä Ugandaan ja rakentaa nyt elämää kuuden lapsensa kanssa pakolaisasutuksessa. Arki on täynnä huolta ja puutetta.