Siirry sisältöön

Seurakuntatyö ukrainassa

Ukrainalaisia koolla jumalanpalveluksessa.

Suomalaisten tekemällä lähetystyöllä ja yhteistyöllä ukrainalaisten seurakuntien kanssa on pitkä historia.

Fidan työntekijät tukevat seurakuntia pääosin Ukrainan länsipuolella Karpaattien kupeessa. He toimivat erityisesti maan romanivähemmistön parissa. Yhteisöissä tuetaan esimerkiksi kahden seurakuntatilan rakentamista. Kesäisin romanilapsille järjestetään leirejä.

Työ pitää sisällään ruoka-avun, vaateavun ja jouluavustuksen lisäksi mm. pyhäkouluja ja seurakuntatyöntekijöiden taloudellista tukemista. Arjen jakaminen ja yhteisön tukeminen ovat työn keskeisiä elementtejä.

Tällä hetkellä työntekijämme asuvat sotatilanteen vuoksi osittain Suomessa ja vierailevat Ukrainassa säännöllisesti.

Seurakuntien tukena sodan keskellä

Sodan syttymisen jälkeen työmme Ukrainassa sai uudenlaisen ulottuvuuden ja olemme tukeneet Taka-Karpatian kumppaniseurakuntiemme humanitaarista apua. Olemme toimittaneet tukea Ukrainaan niin seurakuntien kuin kumppanijärjestöjen kautta. Voit tutustua humanitaariseen työhömme tarkemmin täältä.

MissioKummi välittää rakkauden sanomaa

Liity Missiokummiksi ja tuet lähetystyötä aina maan ääriin saakka.

Raamattu ja muistiinpanovälineet

Lue lisää

Uutisia ja tarinoita Ukrainasta

Kategoriat Artikkeli
Lähetystyöntekijä Kirsi Hekkala ukrainalaisen äidin kanssa.
Lue lisää

Keuruulla tehdään äitiyspakkauksia Ukrainaan

Keuruulla vapaaehtoiset kokoavat äitiyspakkauksia ja pyhäkoulumateriaalia Ukrainaan. Jokainen pakkaus kertoo tarinaa toivosta – äideistä, vauvoista ja perheistä, jotka elävät sodan varjossa. Yhdessä tekeminen tuo iloa tekijöille ja apua perille.
Kategoriat Uutinen
Sinipaitainen tyttö katsoo kameraan.
Lue lisää

Sytytetään toivon kipinöitä Ukrainan romanilapsille  

Toivon kipinä -joulukeräys kutsuu lähettämään lämpöä Ukrainan romanilapsille.
Kategoriat Artikkeli
Nuori vaalea tyttö kurkkaa ovesta päässään Ukrainan keltasininen kukkaseppele.
Lue lisää

Kolme vuotta sotaa – Ukrainan hätää ei saa unohtaa

Vierailimme Ukrainassa ja kysyimme, mitä auttajille kuuluu nyt, kun sotaa on kestänyt kolme vuotta.